Rrrrraivostuttavaa

Voi vinde, mikä päivä. Toisaalta se ei tunnu enää yhtä kamalalta syötyäni 400g karkkia ja yhden suklaapatukan. K..pä otsassani on ainakin laskenut huomattavasti eikä päätäkään enää särje.

Miten voi olla, että tuollainen himpun vaille neljävuotias osaakin olla niin käsittämättömän raivostuttava?? Mitään ei kuunnella, tai jos kuunnellaan, niin ei ainakaan totella. Eikä varsinkaan silloin, jos äiti pyytää. Tai käskee. Ei mitään reaktiota. Käsittämätöntä.

Kun tänään marssittiin hakemaan eskarilaisia, tyyppi onnistui menomatkalla potkimaan jalastaan yhden kumpparin (ja sitten vinguttiin märkää sukkaa) ja tulomatkalla sen toisen (ja sama vinkuminen jatkui). Eikä millään olisi jaksanut kävellä, mutta sitäkin enemmän olisi ollut halua ja energiaa peuhata pihalla.

Esikoinen ja keskimmäinen leikkivät hippaa sisällä - kaikista kielloista, lopettamiskehoituksista, kiristyksistä ja uhkailuista välittämättä. Kunnes esikoinen kaatua mätkähti, ja sai huulen sisäpintaan (onneksi) pienen haavan. Tyynen rauhallisena kävelin luokseen ja kehoitin huuhtelemaan suuta kylmällä vedellä. Kysyin vielä (ihailtavan hallitulla eikä yhtään korotetulla äänellä), juokseeko vielä lisää täällä sisällä. Ei kuulemma juokse. Jos vaikka oppi kerrasta.

Mistään tappeluista ja voimainkoitoksista en pidä, mutta tänään käytiin sellainenkin, kun minä ja keskimmäinen mittelimme. Olin kieltänyt hyppimästä sohvalta lattialle. Tehostin kieltoa lupaamalla vieväni seuraavan sohvaltahyppijän nukkumaan. Kello oli seitsemän illalla. Keskimmäinen katsoi minuun virne naamallaan - ja hyppäsi sohvalta. Olen sanani mittainen nainen, joten ei muuta kuin keskimmäinen kainaloon, vaatteet narikkaan ja tyyppi peiton alle. Puolen tunnin huutamisen ja mesoamisen jälkeen noin neljävuotias simahti. Minä olin istunut koko sen puolituntisen tyypin vieressä, sanonut sanottavani hiljaisella mutta auktoriteettia huokuvalla äänelläni ja silittänyt tyypin päätä, mikäli olin ylttänyt. Mitä zeniläistä tyyneyttä. Uskomatonta hermojen hallintaa. Tässä sen näkee, miten upeasti kotiäitiys kouluttaa kriisitilanteisiin ja mielenhallintaan ;)

Nyt toivon vain, että huominen sujuisi hieman paremmin. Tai että minun ei tarvitsisi kuunnella jatkuvaa vinkumista ja kitinää. Sormet ristissä kyynärpäitä myöten, jos vaikka...

P.S. Oikein hyvää Imetysviikkoa vain kaikille!