Pärskintää, tyrskintää. Minua aivastuttaa, keskimmäistä aivastuttaa ja vauvaa aivastuttaa.
Minua on aivastuttanut viime helmikuusta asti. Ajattelin sen johtuvan ensin raskaudesta (ts. limakalvot myös nenässä jotenkin kumman kuivat tms.) sitten katupölystä toukokuussa, sitten siitepölystä kesällä. Mutta kun aivastelu vain jatkuu, syy on varmaan jokin ihan muu.
Keskimmäinen on ollut melko räkäinen viimeiset pari viikkoa. "Äkää!" kuuluu keskimmäisen suusta aika usein ja surkealla äänellä. Koska niistäminen ei ole vielä hallussa, jää siistiminen lähinnä nenänalusen pyyhkimiseen. Onneksi tuo ottaa vielä ammaa, ja saa siitä sitten vasta-aineita. Ei tauti ylly toivottavasti kovinkaan pahaksi.
Koska keskimmäinen on kova pusuttelija ja koska vauvakin on saanut pusuista (märistä ja toisinaan melko räkäisistäkin) osansa, on vauvakin nyt nuhassa. Mietin täällä hiljaa mielessäni, mikä kumma siinä on, että päivisin nukkuminen onnistuu - myös vaakatasossa - ihan hienosti, mutta yöllä ei sitten millään. Ei, vaikka sängyn päätyä on vauvan kohdalta vähän kohotettu. Jos jostain saisi sellaisen "Äiti on vähän väsynyt" -imetyspaidan, ostaisin sen viivana ja päälleni pukisin. Pitäisiköhän opetella nukkumaan päikkäreitä?
Muistuu mieleeni esikoisen ensimmäinen joulu. Hän oli silloin kolmisen viikkoa nuori. Ja sai nuhan. Joulun välipäivät nukuin kotona sohvan nurkassa puoli-istuvassa asennossa esikoinen kantoliinassa. Muistelen, että esikoinen nukkui silloin paremmin kuin minä... Mieletön deja vù tämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti