Ensin kivaa , sitten vähän ikävämpää

Sain mieluisan synttärilahjan: aikaa. Mies lähti lasten kanssa maalle pariksi päiväksi ja jätti minut (pyynnöstäni) yksin kotiin. Melkoista luksusta oli vain huolehtia itsestään ja tehdä asioita ilman muille sopivia aikatauluja. Ompelin, neuloin, siivosin, järjestelin, kuuntelin musiikkia, kävin ostoksilla, söin jätskiä, nukuin pitkään ja valvoin myöhään.

Nautin joka minuutista - ja ei varmaan ole mikään yllätys, että muun perheen kotiuduttua eilen illalla jäin kaipaamaan tuota luksusaikaa lisää.

No, minkä taakseen jättää sen edestään löytää. Niin kävi tälläkin kertaa. Lapset olivat tänään koko ajan kimpussani ja kitisivät. Ja minulla pinna oli erittäin kireällä. Ei puhettakaan mistään pehmeästä laskusta, vaan suoraan "tulta munille" - tai jotain.

Sain hieman sordiinoa vinkumiselle, kun nappasin lapset mukaani ja teimme pyörälenkin jäätelökioskille ja sen jälkeen leikkipuistoon. Kun tulimme kotiin, vedin henkeä hetken ja lähdin sitten reippaana lasten kanssa läheiselle plotille onkimaan ja syöttämään sorsia.

Saalistakin tuli, mato-ongella siis. Esikoinen käytti syöttinä leipäpaloja, ja yksi ahneista lokeista sattui ilman halki lentävän leipäpalan huomaamaan. Harmi vain, että lokki tuli siiman väärältä puolelta, ja kävi niin ikävästi, että leivänhimossaan saikin suuhunsa ongenkoukun. Siinä se vedessä räpisteli, koukku suussaan, ja minä jo melkein hädissäni pidin siimasta kiinni ja mietin, miten tässä nyt edetään. Pusikon takana polun varren penkillä istui onneksi kaksi hilpeää setää, jotka pyysin lapset hakemaan. Selvempi heistä tottunein ottein kaapaisi lokin vedestä syliinsä, taltutti sen polviensa väliin ja alkoi vääntää hellästi lokin nokkaa auki. Naureskeli vain, kun lokki pyrki vähän "puremaan". Yhteistoimin saimme kuin saimmekin koukun pois lokin suusta, eikä näkyviä vammoja siitä tainnut lokille tullakaan. Ihan iloisesti se lensi pois, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Ei tosin tullut enää lähelle, kun myöhemmin sorsia ruokimme ;)

Kalansaaliin keskimmäinen hoiti rannalle perhoshaavilla. Syötiksi haavin pohjalle vähän vettynyttä leipää, ja sitten haavi veteen ja odottamaan. Ensimmäisellä kerralla nousi rannalle kaksi ruutanaa (kymmensenttisiä), jotka päästettiin luonnollisesti menemään. Toisella kerralla haavissa komeili yksi 15 sentin mittainen yksilö, joka myöskin päästettiin menemään. Ongella ei kaloja sitten tullutkaan :)

Kitinä vaimeni huomattavasti iltaa kohti. Ehkä tämä tästä vielä hyväksi muuttuu. Ja kohtahan ne työtkin jo alkaa :)

 

Kädet syyhyää ja mieli kuhisee ideoita

On tämä kamalaa tämä lomailu, kun alkaa tehdä mieli tehdä kaikenlaisia asioita. Toistaiseksi olen saanut katsoa, kun mies ja isäni rakentavat autokatosta. Omiin hommiini on kuulunut lasten kaitseminen ja ruokahuolto. Molemmat sellaisia, joita on tullut tehtyä viimeinen vuosi ihan urakalla. Vaihtelua kaipaisin, jos ihan totta puhutaan.

Nyt, kun uusi talo tuntuu valmistuvan vauhdilla, olen antanut itselleni luvan suunnitella remonttia tähän vanhaan, joka toivottavasti syksyn aikana siirtyy meidän omistukseen. Uusiksi menevät kaikki pinnat. Alakerran olkkarin parketti hiotaan, seinistä revitään vanhat kangastapetit pois ja ne maalataan. Valkoisella :) Keittiö uusitaan kokonaan. Vanhat kaapistot (ok, ovat ihan ehjät ja siistit, mutta minusta epäkäytännölliset nyt, kun olen saanut niitä noin vuoden aktiivisesti käyttää) pois ja uutta tilalle. Myös tilankäyttö muuttuu. Ja yhtä seinää vähän puretaan ja toista rakennetaan vähän lisää :) Portaat yläkertaan pitää kääntää, että saadaan sinne joskus rakennettua kolmas makkari. Näin yläkerta jää lasten käyttöön, kunhan nuorinkin tuosta vähän vielä varttuu. Yläkerrassa sama juttu kuin alakerrassakin: lattia, seinät ja katto saavat uudet pinnat. Yläkerran kylppäri, alakerran pikkuvessa ja kellarin saunan pesuhuone laitetaan uusiksi ja samalla tyylillä. Ei mitään sillisalaattia tai tilkkutäkkiä enää! Kellarissa maalataan, tehdään uusi lattia ja järjestellään paikkoja. Sitten joskus :)

Pihakaan ei jää rauhaan. Haluan köynnösruusun ja nurmikkoa. Perennapenkeistä luovun, sillä niiden kanssa kävi tänä vuonna hieman ohraisesti. Hiekkalaatikon lisäksi lapsille (tai lähinnä kuopukselle) hankitaan pihaan leikkimökki. Ja haluaisin myös keinun ja pienen kiipeilytelineen - sellaisen 70-lukulaisen "puun" -  mutta tilaa on rajallisesti joten jostain joutuu karsimaan. Ajotie asvaltoidaan, että siinä voivat lapset sitten skeitata ja rullaluistella, eikä tarvitse jalkakäytävällä hurjastella. Ja sitten pihaan tulee terassi. Ihana terassi, jolla kelpaa istua ja nauttia elämästä :)

Paljon on tehtävää, kunhan vain pääsisi aloittamaan. Ensitöikseni kuitenkin taidan ostaa valkoista maalia, raspata vanhat maalit pois ulkoportaiden kaiteista ja maalata ne uudelleen. Jotain muutakin kuin perinteistä kotiäidin hommaa (ja neulomista pihalla aurinkovarjon katveessa ;) ) toivottavasti siis luvassa.

 

Kappale idylliä

Vietimme eilen mukavan ja aurinkoisen päivän appiukon vanhempien mökillä Karjalohjalla. Paikka on aivan ihana: punainen hirsistä tehty rantasauna nurmikatolla melkein veden päällä, tukeva laituri, jolta voi hypätä kirkkaaseen kalliojärven veteen, saunan takana rinne, jolla kasvaa mustikoita sinisenään. Rinteen päällä päätalo, jonka aurinkoiselle terassille ei kova tuulikaan yltä ja maisemat ovat henkeä salpaavat.

Paikan omistajat, ikimummi ja ikiukki, ovat rakkaudella paikan alunperin rakentaneet ja ylläpitäneet. Ensin ostettiin kallioinen niemenkärki, jonne sauna rakennettiin. Siellä kului useampi kesä tavallisista viikonlopuista puhumattakaan neljän pienen lapsen kanssa. Maakellarissa ruuat pysyivät viileinä ja kaasukeittimellä perheenäiti valmisti ateriat kuudelle nälkäiselle. Kun lapset kasvoivat ja tilaa tarvittiin lisää, rakennettiin saunan taakse pikkumökki. Ja kun perheen isän 50-vuotispäivä lähestyi, ostettiin tonttia lisää ja rakennettiin päätalo mäen päälle. Lapset kasvoivat ja muuttivat pois kotoa, mutta etenkin kesäisin kokoonnuttiin Mukulamäkeen. Saunottiin, uitiin, syötiin hyvin. Lapset perustivat perheitä taholleen, ja pian Mukulamäen rinteellä tömistivät pikkujalat ja mustikat hävisivät lasten suihin suoraan varvuista. 

Ja nyt lapsenlapsenlapset, eli nämä meidän kolme pyörremyrskyä, pääsivät kunnolla nauttimaan Mukulamäen saunasta, mustikoista ja tunnelmasta. Päätaloon tulee vesi kaivosta, ja lämmintäkin vettä saadaan. Sähköhellalla ja -uunissa valmistuvat ruuat. Tiskikone pesee mökkiporukan astiat. Ulkohuusseja on kaksi, toinen rannassa pikkumökin tuntumassa, toinen päätalon vieressä ylhäällä. Sauna lämpiää puilla vaikka koko päiväksi, vesi pumpataan järvestä pataan ja vateihin.  Televisiota ei mökillä ole, sillä sitä ei siellä tarvita. Maisemat riittävät ajanvietteeksi, jos uiminen ja lepäily alkavat kyllästyttää.

Ikimummille ja ikiukille tämä kesä on viimeinen Mukulamäessä. Paikan ylläpito alkaa olla liian raskasta, eikä mäkisessä maastossa ole kovin helppo liikkua paikasta toiseen. Nyt mietinnässä on, mitä Mukulamäelle tapahtuu. Yhteisomistusta ei kannateta, eikä paikkaa haluttaisi ulkopuolisille myydä. Isoisovanhemmat ovat asiasta luonnollisesti suruissaan. Omin käsin tehty on kuin se viides lapsi, josta on tullut kovin rakas ja osa omaa historiaa.

Riippuvuus huipussaan

Kamala tilanne: nettiyhteys pätkii eikä telkkarikaan toimi.

En kiellä olevani täysin riippumaton netistä tai telkkarista. Voisin jopa tunnustaa tykkääväni molemmista niin paljon, että silloin, kun on mahdollisuus, luen sähköpostini useampaankin kertaan päivässä. Tai päivitän facebook-statustani :) Telkkarin edessä vietän iltoja neuloen samalla. Ihanaa aivojen nollausta.

Osaan kyllä olla ilmankin. Hyvä kirja tai radio-ohjelma, ja aika kuluu siinä. Eikä nettitaukokaan tee tiukkaa - jos siitä tietää etukäteen.

Ongelma on siinä, että kun tulee paikkaan, jossa oletuksena on toimiva laajakaista ja ainakin viisi näkyvää tv-kanavaa (Ylet ja maksuttomat kaupalliset), niin angsti iskee, kun netti pysyy pimeänä ja tv samoin. Ja se jos mikä on todella ärsyttävää.

Siksi kirjoitan tätä postausta tähän aikaan vuorokaudesta: katsoin tuossa Ylen esittämän elokuvan (Valiojoukko. Ihan kelpo elokuva se oli, ja samalla nautin pari lasillista valkkaria ja neuloin kesäistä toppia valmiimmaksi), kun mikään muu kanava ei näkynyt ja netti on ollut katkolla syystä tai toisesta peräti parin vuorokauden ajan. Olin itse asiassa menossa nukkumaan n. tunti sitten, kun satuin vilkaisemaan Wlan-boksia. Hyvä, etten ääneen hurrannut, kun ADSL-valo parin päivän tauon jälkeen jälleen paloi. Ei muuta kuin kone auki ja silleen :)

Nyt onkin hyvä mennä nukkumaan, kun on saanut vieroitusoireet katkaistua ;)

 

Lomalomalomaloma!

Lomallahan lomaillaan, niih. Ainakin ilmat ovat suosineet, niin kuin lähes aina täällä Inkoon suunnalla.

Viikonpäivät ovat vain hurahtaneet ohi kaiken uimisen, syömisen, löhöilyn, neulomisen, lukemisen, ruohonleikkuun ja halonhakkuun lomassa. Ja huomaatteko, asiat tulivat tärkeysjärjestyksessä ;) Kun ilma on +25 ja enemmänkin ja merivesikin Fagervikenissä +22, niin eipä sitä oikein muuta huvita tehdä kuin pulikoida. Välillä käydään syömässä, että jaksetaan pulikoida lisää. Ja lapset ovat onnessaan. Nuorimmainenkin menee isojen perässä hyppäämällä laiturilta veteen :) Kellu-uikkarit on hyvä olla olemassa...

Hyötyliikunnan lisäksi olen kuin olenkin käynyt lenkkeilemässä. Varta vasten raahasin juoksukamat mökille, ja onhan se juokseminen ollut ihan mukavaa. Tänään sain lainata anopin sykemittaria (ja kun pääsin koneen ääreen, tilasin itselleni samanlaisen - hyvästi ylimääräiset kilot), ja totesin, että sellainen hyväntahtinen juoksu, jossa vielä jaksaa puhella, nostaa sykkeen 135-150 välille. Mainiota.

Lomaa olisi tarkoitus jaksaa koko heinäkuu. Ei tosin täällä meren rannalla, vaan myös kaupungissa. Mies on luvannut olla isäni apuna rakennushommissa, joten täytyy keksiä lapsille kehittävää tekemistä sitten, kun on sen aika. Se kehittävä tekeminen voi olla vaikka jotain tällaista:

Uuteen taloon tuotiin takkakivet mukavissa harjakattoisissa pahvilaatikoissa. Niistä omat ja naapurin lapset innostuivat tekemään "leikkimökkejä". Intoa riitti siihen asti, kunnes kaikki ovet, ikkunat ja tuuletusaukot oli sahattu pahviin. Eli n. kaksi päivää :)

"Vielä on kesää jäljellä, tulee aurinkoisia päiviä..." Näihin tunnelmiin :)

Mies ratkaisee

Herkullisen juhannuksen jälkeen en voinut olla huomaamatta sitä, miten vanhat farkut tänä aamuna tuntuivat tavallista kireämmiltä. Yritin urhoollisesti vetää vatsaa sisään ja ajattelin, että kyllä farkut käytössä vähän venyvät. Kun onhan se nyt selvää, että pesun jäljiltä ne ovat tiukemmat kuin parin päivän käytön jälkeen. Niin masokisti en sentään ollut, että olisin vaa'alla käynyt seisomassa. Jokin raja sentään...

Olin ollut kuukauden karkki- ja herkkulakossa (jätski sallittu), ja jo lakkoon ryhtyessäni päättänyt, että juhannuksena sen katkaisen. Eihän nyt juhannuksena voi olla syömättä namia, eihän? Niinpä söin sekä raparperipiirakkaa, jäätelöä (se oli sallittua), lettuja (raparperihillolla ja kermavaahdolla höystettynä) että pussillisen lempparinamejani. Ai niin, ja pari pääsiäisestä jäänyttä Mignon-munaa. Kaiken muun herkullisen ruuan lisäksi, siis. Kun tarkemmin ajattelen, en yhtään ihmettele, että olo on vähän turpeahko ja farkut kiristävät.

Aiemmin päivällä pääsin käymään ihan yksin alennusmyynneissä. Historiallista. Se ei ollut, etten itselleni löytänyt juuri muita kuin alusvaatteita. Lapsille olisi lähtenyt mukaan sitäkin enemmän, mutta henkilökohtaisen taloudellisen tilanteen tietäessäni osasin olla ostamatta liikoja. Harmittelin, ettei minulla ollut a) aikaa, b) rahaa ja c) sopivan hoikkaa kroppaa uusien vaatteiden metsästämiselle. Tavoitteena on yhä edelleen päästä eroon noin seitsemästä liikakilosta ennen töiden alkamista. Ei siis kannata ostaa mitään sellaista, joka voi jäädä jo parin kuukauden jälkeen ihan liian isoksi (nimim. optimisti).

Miehelle alkuillasta sitten kerroin shoppailufiiliksiäni ja valittelin turpeaa oloani. Sähäkkään tyyliinsä hän keksi heti ratkaisun: juoksukengät. Saimme jälleen lapset isovanhempien silmien alle, ja pääsimme ihan kahdestaan (ah, kuinka romanttista ;) ) porhaltamaan urheiluvälineliikkeeseen vain 10 minuuttia ennen sulkemisaikaa. Vauhdilla sovitin parin juoksujalkineita. Alennuksessa lähes puoleen hintaan, toki ne lähtivät mukaan. Mies nappasi itselleen toisen setin juoksuhousuja ja meille molemmille juoksusukat sekä kehotti minua vielä valitsemaan juoksupaidan. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua kauppaan astumisesta kävelimme sieltä tyynen rauhallisina ulos kauppakassi heiluen.

Kyllä kuulkaa kilot saavat kyytiä, kun hölkyttelen miehen rinnalla pururataa ympäri uusilla juoksukengilläni, uudet juoksusukat jalassa ja juoksupaita päällä *tirsk* Paidassa lukee rinnuksessa vielä "run", että varmaan muistaisin, mitä olinkaan pururadalla tekemässä.

Kas näin: kun on ongelma, kerro se miehelle, niin hän ratkaisee asian suit sait sukkelaan.

(Se seuraava ongelma onkin - ja tästä en hiisku miehelle sanaakaan - mistä saada aikaa lenkkeilyyn. Iltaisin olen kotiäitiydestä niin poikki, että ei juurikaan huvita lähteä vielä tuonne maastoon hikoilemaan, eikä muuhun aikaan vuorokaudesta homma onnistu yhtään sen paremmin. Todennäköisesti miehellä on jo jokin suunnitelma mielessä. Jännityksellä odotan huomista, jos silloin jotain tuosta selviäisi.)

Ai niin, kerrottakoon vielä, etten tykkää juoksemisesta yhtään.

 

Hyvä juhannus

Juhannusta vietettiin vaihtelevassa säässä. Mielialatkin vaihtelivat, mutta onneksi lopulta ihan aurinkoiseen suuntaan, kun kesäpaikkassa lapsia viihdyttämässä olivat myös anoppi ja käly avopuolisonsa kanssa. Oli mahtavaa, kun sai välillä vain istua ja kuunnella hiljaisuutta - eikä edes ollut yö ;)

Tämänvuotinen keskikesän juhla meni mukavasti omalla pienellä porukalla. Syötiin hyvin, levättiin hyvin, puuhasteltiin vähän, poltettiin kokkoa ja laulaa luikautettiin. Kylmä sää sai aikaan itikattomat illat, ja se oli mukavaa se. Nyt on kesäpaikassa siivottu, poltettu risuja juhannuskokossa, saatettu ranta lopulliseen kesäkuntoon, korkattu uusi laituri ja uusi vesilelu sekä testattu, että vanha moottorivene edelleen toimii. Ai niin, ja nurmikkokin leikattiin - eikä sitä ole vähän. Lisäksi tuli paikattua runkovesiputki, ja taisi ollakin ensimmäinen juhannus tuossa paikassa, kun ei tarvinnut vettä säästellä.

Enpä muuten tänä vuonna käynytkään meressä uimassa. Kun ilman lämpötila oli 12 astetta ja meriveden lämpötila 11 astetta, ei ero ollut niin suuri, että olisin kokenut pakottavaa tarvetta käydä vedessä vilvoittelemassa. Riitti, että istuskelin kuistilla hetken löylyjen välissä. Lapset sen sijaan olivat jälleen kerran oikeita vesipetoja. Ja mikäs oli ollessa, kun hiekkarannan veden aurinko tänään lämmitti n. 15-asteiseksi eikä juuri tuullutkaan. Minun kastautumiseni jääköön heinäkuun puolelle. Toisaalta, kun viime vuonna hoidin talviturkin pois jo Vappuna ja tänä vuonna jää heinäkuulle, niin keskiarvohan pysyy edelleen tässä juhannuksen tienoilla :)

Tämän postauksen loppuun jaan kaikille lukijoille herkullisen kanasalaatin ohjeen. Tällä aloitimme mittumaarin vieton perjantaina puolilta päivin.

Kanasalaatti 4-6 hengelle:

lehtisalaattia

kurkkua

punainen paprika

puolikas hunajameloni

paketti Kariniemen valmiiksi paistettuja kananfileitä (250g)

paketti Apetinan fetajuustokuutioita aurinkokuivatuilla tomaateilla maustetussa öljykastikkeessa

paahdettuja cashew-pähkinöitä

Salaatista tulee tosi maukas, kun sen antaa maustua jääkaapissa vähintään 30 minuuttia ennen tarjoilua. Johannalle kiitos tästä ohjeesta :)

Ja jälkkäriksi helppo raparperipiirakka vaniljakastikkeen kera, nam.

 

Lomalta kuuluu

Onko ihan liian kliseistä sanoa, että aika on jälleen rientänyt?

Mutta kun se on :) Huomenna vietetään juhannusta, ja lomaa on takana kolmisen viikkoa. Vähän itsekehua peliin: olen ollut tavattoman ahkera koko kolme viikkoa. Ohjelmaan ovat kuuluneet niin suursiivoukset kuin pihanlaitotkin. Siivoaminen on kivaa (vaikka on kolme kerrosta siivottavana), mutta hieman ärsyttää se, että kun selkäni käännän, sotku ilmestyy juuri siivottuun paikkaan kuin tyhjästä. Edelleen jaksan ihmetellä sitä ilmeistä luonnonlakia, jossa kotiäidille jää siisteydestä huolehtiminen vaikka taloudessa asustaisi useampikin täysin siivoamaan kykenevä aikuinen. Veistä haavassa kääntää se, että kotiäidin siivoamista ei edes arvosteta, kun heti ollaan sotkemassa.

Omassa pihassa on se kiva juttu, että sitä saa varustaa kesäkuntoon mielin määrin :) Toukokuun alussa ostin ison erän orvokkeja, joita laitoin kuistin kaiteelle parvekelaatikoihin sekä keinuun amppeleihin. Ovat tuuhentuneet mukavasti, ja kukkivat tosi kauniisti. Vähän aikaisemmin perustin pari perennaa. Koska piha myllätään perusteellisesti ensi kesänä (toivottavasti viimeistään), en viitsinyt monivuotisia kasveja hankkia pioninsiemeniä lukuunottamatta. Nekin istutin paikkaan, johon ei todennäköisesti kosketa ollenkaan enää. Perennojen kohtalo tosin näyttää aika kurjalta. Ensinnäkin ne ovat täynnä rikkaruohoja. Toisekseen kahden kolmesta yli kävellään tai ajetaan kuorma-autolla mukavan säännöllisesti. Kolmanneksi sen kolmannenkin perennan onnistui mies tallomaan keskiviikkona pensasaitaa leikatessaan. Ja neljänneksi, kun puhutaan katekompostista, se tarkoittaa, että sitä ei missään nimessä kannata haudata maahan perennapenkin alle, sillä siitä on todennäköisesti kukille enemmän haittaa kuin hyötyä.

Koska perennoille näyttää käyvän ikävästi - tai sitten ne yllättävät minut heinä-elokuussa uskomattomalla kukkaloistollaan, se jää nähtäväksi - olen vieraillut orvokkienkin ostamisen jälkeen Kukkatalossa. Viimeisimmän reissun tein eilen, kun kävin hakemassa markettoja, auringonkukan ja kaksi nättiä sinkkiämpäriä. Ja kukkamultaa, sitä ei sovi unohtaa. Vips vain, ja pihassa portaiden vieressä oli kaksi kaunista "kukkapenkkiä". Ja sain samalla sen pitkään himoitsemani auringonkukankin :) Nyt toivon, että nuo pysyvät hengissä ja kaunistuvat vanhetessaan.

Pihaan haikailen vielä terassiakin, jolla voisi nauttia iltapäiväteen auringonvarjon alla. Paikka on jo katsottuna, mutta siinä on pieni ongelma: se sijaitsee isojen rekkojen tiellä. Siinä toisen perennapenkin kupeessa. Ei viitsi mitään rakennella, kun silloin eivät rekat pääse tuomaan raksalle tavaraa. Eli ensi kesään menee sekin.

Ja samaan aikaan saan kaihoten katsoa, kun naapurit tontin molemmin puolin tekevät hienoja pihoja. Toiselle puolelle on tehty hieno hiekkalaatikko ja leikkimökit siirretty sen välittömään läheisyyteen ja lisäksi - niin niin, suolaa haavoille - heidän terassinsa saa upean laajennuksen. Toiselle puolelle jo kaavoitetaan uutta taloa, mutta jäljelle jäävä piha onkin niin ojennuksessa, kuin olla saattaa. Ja minä vain mietin, että ensi kesänä mekin...

Lasten kanssa päivät ovat menneet yllättävän hyvin. Esikoinen ja keskimmäinen ovat tehokkaasti ulkoistaneet itsensä kavereille, hyvä että heitä kotona ensinkään näkee. Kuopuksen kanssa olemme sitten puuhanneet pihassa (ankeaa, kun ainoa hiekka, josta voi tehdä kakkuja, on sepeliä) tai lähteneet lähipuistoon. Jossa kuopus ei kuitenkaan viihdy ilman leikkiseuraa, eli muita lapsia. Hiljaista lähinnä ollut sillä rintamalla.

Viime viikolla pakkasin mukulat autoon ja huristelin kaupan kautta vanhalle pihalle. Siellä saivat painaa ympäri pihaa vanhojen kavereidensa kanssa, kun me äidit istuimme pihan penkeillä, joimme kahvia (minä join teetä) ja juorusimme. Ihanan rentouttavaa, sanoinko jo? Ekana päivänä sain lapset houkuteltua autoon vain 7,5 tunnin ulkonaleikkimisen jälkeen (eväiden voimalla virtaa riitti), tokana päivänä vanhalla pihalla remusimme viitisen tuntia. Uskotteko, että uni maistui ;)

Ja nyt olemmekin Inkoossa viettämässä juhannusta. Hommia täälläkin riittää. Tänään istutin taimia. Heh, ei mitään uutta, siis :) Leikkasin myös nurmikkoa ennen kuin leikkuri hyytyi. Illalla vielä öljysin kaikki n. sata (siltä se ainakin tuntui) kovapuusta valmistettua puutarhakalustetta, jotta ovat kunnossa, kun niitä olisi tarkoitus alkaa urakalla käyttää, ja siivosin vähän.

Huomenna saadaan polttaa kokkoa. Sen ja lounassalaatin lisäksi ei minun ohjelmassani olekaan muuta. No, kun telkkarista näkyvät vain Ylen kanavat (jostain syystä kesällä Maikkarin ja Nelosen kanavien signaalia ei ole täällä päin), netti tökkii eikä ruohonleikkurikaan toimi, pitänee varmaan joko lukea hyvää kirjaa tai neuloa kahta työtä eteenpäin (ja viimeistellä kolmatta). Kamalan vaikea valita ;)

Ai niin, ja varmaan pitäisi se talviturkkikin uskaltaa riisua. Juuri nyt, kun ulkona sataa tihuttaa ja lämpömittari näyttää 10 astetta, ei uiminen meressä järin houkuta. Huomenna ehkä kuitenkin ryhmäpaine (anoppi ja käly) voivat saada mielen muuttumaan. Mutta se jää nähtäväksi.

Vaikka Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen, niin valoa ainakin piisaa. Siitä kannattaa kait nauttia.

Hauskaa juhannusta itse kullekin! Ja kesää noin niin kuin ylipäätään.

 

Vähän sitä sun tätä - ja tuotakin

Kesälomaa odotellessa. Esikoisella on enää viikko koulua jäljellä, keskimmäisellä kolme leikkikouluaamua. Päivät menevät suht samaa rataa, eikä loma itse asiassa tuo asiaan suuriakaan muutoksia.

Toukokuu on ollut toisaalta mukavan vaiherikasta aikaa. Ensinnäkin olen ollut töissä muutamana päivänä. Se jos mikä on aivan ihanaa!! Ihan selvästi on aika siirtyä kotiäitiydestä uuteen elämänvaiheeseen, kun työn tekeminen saa minut hyppimään riemusta. Ja töiden tekemisen myötä myös kaipuu tanssimiseen on kasvanut potenssiin sata. Ei mene kauaakaan, kun saan pistää jalalla koreasti minäkin :)

Äitienpäivä oli jälleen kerran päivä muiden joukossa. Ironisesti sain aamiaisen kannettuna sänkyyn, tosin kantajana oli äitini. No, lapset olivat voidelleet leivät ja tehneet teen, joten äitini sai toimia vain statistina. Herätys oli klo 9, mutta mies päätti jäädä koisaamaan ja nousi ylös vasta yhdeltätoista - piikikkään kommenttini seurauksena. Jo siitä tiesin, että päivä ei tule menemään hyvin, vaan toukokuun toisen sunnuntain kirous sen kun vain jatkuisi.

Herättyään mies sai sen verran elämää itseensä, että otti lapset ja lähti heidän kanssaan uimaan. Minä käytin aikaani tyhjentämällä kompostoria, muokkaamalla kukkapenkkejä ja kylvämällä kukkien siemeniä niille. Jos Luoja suo (ja viherpeukaloni on ollenkaan voimissaan), meillä on heinäkuussa kukassa kaikenlaista värikästä ja kivaa :) Ja todellakin, äitienpäivä on näinä kotiäitivuosina ollut äidin oma päivä (tai niin olen joka vuosi toivonut). Silloin ei tarvitse olla muun perheen tai lasten kanssa, jos ei halua. Päivä toteutui kolmasosalla. Loput kaksi kolmasosaa olikin sitten ihan normaalia päivää ruuanlaittoineen sun muine perushommineen. Olen siis edelleen sitä mieltä, että äitienpäivän voisi vaikka lopettaa.

Kevään myötä eloon on luonnon lisäksi heränneet myös naapuruston lapset. Kun ulos menee, kuulee lasten ääniä kaikkialta. Myös omien lasten. Hyvä, että ne saa sisälle edes ruuan ajaksi. Onneksi rajanaapurimme ovat lapsiperheitä, ja heillä lapset meidän lasten kanssa suunnilleen saman ikäisiä. Ja tietäähän sen, miten homma toimii, kun oma piha on ihan myllerryksessä rakennusprojektin takia, ja toisilla pihassa on leikkimökit ja kaikki. Toistaiseksi naapurit ovat suvainneet meidänkin lapsia pihallaan leikkimässä. Ja säännötkin ollaan jo puhuttu. Ehkä tämä kesä menee leikkimisen suhteen ihan ok. Ja oikein ilahduttavaa on huomata keskimmäisen saaneen omia kavereitaan ihan naapurista. Eipä tarvitse hänen enää esikoisen kavereiden kanssa leikkiä (esikoisen iloksi ehkä enemmänkin).

Kesälomaa vietetäänkin sitten rakentaen ja remontoiden. Vanhempieni taloprojekti edistyy hyvää vauhtia, ja pienimuotoisia harjakaisia vietettiin tänään. Nyt ovat ikkunat ja ovetkin paikoillaan, lattia valettu ja kuisti tekeillä. Ja nyt hommat hidastuvat, kun on niin paljon pientä, mikä täytyy saada tehtyä. Ah, muuttoa odotellessa. Siis vanhempieni :) Jos ihan rehellisiä ollaan, niin nyt on tullut kiristeltyä hampaita useammankin kerran. Hoen itselleni jatkuvasti: "Se, mikä ei tapa, vahvistaa" ja yritän myös uskoa sen. Vaikeaa on...

Pienin askelin eteenpäin, ja jos vaikka sitä jaksaisi kesästä kuitenkin nauttia, vaikka hermo meinaakin mennä. Ikävää ajatella, että tämä kesä on tällainen "välikesä", mutta minkäs sitä mielelleen voi.

 

Punainen nenä ja muita vappujuttuja

Kokemukset karttuvat itse kullakin.

Lähdimme Lappiin reilun viikon lomalle perheen kesken viikkoa ennen vappua. Anoppi ja miehen sisko (nato - ihan oikeasti, tosin vähän vanhahtavasti, kälykin kuulemma nykyään voi tarkoittaa puolison sisarta) lähtivät mukaan. Mies oli reissua suunnittellessaan väläytellyt matkustamista autolla pikkukaupungista Pyhätunturille (n. 1100 km), mutta ystävällisesti palautin hänet maanpinnalle muistuttamalla, että automatka kestäisi vähintään 12 tuntia ja että takapenkillä olisi matkaa vauhdittamassa kolme alamittaista. Hermoja säästääkseen (rahan sijasta) hän viisaasti varasi meille autojunapaikat mennen tullen. Loistava ratkaisu!

En voi kuin suositella autojunaa kaikille lapsiperheille (ja miksei muillekin). Juna lähti Helsingistä kohti Kemijärveä klo 19.30, ja jo ennen ensinytkäystä kuopus oli a) riisuutunut alushoususilleen ja b) kiivennyt yläsänkyyn peiton alle "kukkumaan". No, ei uni tullut silmään ihan heti, vaan piti niitä portaita ravata useamman kerran ennen uniaikaa. Iltapalaeväätkin syötiin ennätysajassa, jo ennen Pasilaa :) Isommat lapset viihdyttivät itseään juoksemalla makuuvaunun käytävää edestakaisin ja ympäri (alakerran kautta se kävi kätevästi). En jaksanut ajatella kanssamatkustajien aatoksia tuosta lasten huvituksesta. Kello ei kuitenkaan ollut edes kahdeksaa.

Uni voitti puoli kymmeneltä hammaspesun ja iltasadun jälkeen. Ja maistui kahdeksaan asti aamulla. Hyvä niin. Perillä Kemijärvellä oltiin puoli kymmeneltä, joten riehumisaikaa ei jäänyt aamupalan jälkeen kuin reilu tunti.

Vuokramökki oli ihan unelma - oikeasti. Täydellinen varustelu (pesukone ja kuivausrumpu mm.) ja iso kuin mikä. Lapset erityisesti oppivat arvostamaan laajaa videokokoelmaa ja kahta telkkaria. Emmekä me aikuisetkaan sitä pahaksemme panneet...

Mies ja isommat lapset hengasivat päivät rinteessä. Minä viihdytin kuopusta mm. pulkkamäessä ja hotellin edustalla olevalla leikkipaikalla. Anoppi ja nato/käly kävivät hiihtämässä kahtena aamuna, kun ladut eivät vielä olleet ihan liisteriä. Minäkin livistin nato/kälyn kanssa yhtenä aamuna aikaisin ladulle, ja tuli sitten hiihdettyä 21,1 km tuosta noin vain. Emme malttaneet kääntyä takaisin silloin, kun se olisi ollut järkevää, vaan painoimme menemään. Hiihdimme mm. tällaisen suoalueen halki:

Ja vesihiihdoksihan se meni parissakin kohdassa. Mutta sisulla painettiin eteenpäin, vaikka pitoa ei loppupuoliskolla ollut nimeksikään ja jalat huusivat hoosiannaa. Maasto oli hienoa ja maisemat upeat - ja kun ei enää ole rillejäkään, eivät nekään päässeet huurtumaan ;)

Vaikka olin vannonut (mielessäni), etten rinteeseen mene, löysin kuin löysinkin itseni sieltä kerran. Kuopus halusi ehdottomasti mennä laskemaan ("minä ite"), ja kun mies laski laudalla, katsoimme parhaimmaksi kokeilla ekalla kerralla avustettua laskettelua niin, että minä vuokrasin sukset, joiden välissä kuopus laski omillaan. Vuokrasin myös kypärän (heh), kun edellisestä laskettelukerrasta oli vierähtänyt lähemmäs 10 vuotta...

Niinpä Pyhärinteen perherinteessä mentiin sitten hissillä puoleen väliin ja kauniisti auraamalla tultiin alas. Muistin oikein, polvet eivät tuosta hommasta tykkää. Korvat myös väsyivät vinkumiseen, ja niinpä parin tunnin jälkeen hankkiuduin eroon koko hommasta. Seuraavana päivänä mies otti varmoin ottein kuopuksen mukaan, eikä hissimatkatkaan (ankkurihissillä) tuottaneet ongelmia. Minun huolekseni jäi päivän paistattelu ja naaman grillaaminen tasapuolisesti molemmilta puolilta rinteen ala-asemalla.

Vappuna sää oli aivan mahtava!

 

Punainen nenä tuli miehelle, joka ei "tosimiehenä" halunnut koskeakaan aurinkovoiteeseen. Todellinen vannoutunut vappuhemmo ;) Tai ikiteekkari ;)

Ja kuten kansallisten juhlapäivien yhteyteen kuuluu, emme säästyneet oksennukselta. Ensimmäisenä yönä mökissä esikoinen tuli herättämään kertomalla, että oli juuri oksentanut. Siitä se sitten lähti. Seuraava potilas oli kuopus, sitten keskimmäinen. Aikuisetkaan eivät vatsataudilta säästyneet. Kun lapset oksensivat kaksi kertaa ja nukkuivat puoli päivää, aikuisilla kiersi mahassa vuorokauden ja nukkua piti puolitoista. Onneksi sairastimme "vuoroissa", joten joku oli aina tolpillaan viihdyttämässä ja valvomassa lapsia.

Lumitilanne oli yllättävän hyvä. Rinteet muuttuivat sohjoksi vasta melko myöhään iltapäivällä, ja iltapalaa odotellessa annoimme television viihdyttää. Yöpakkaset tekivät sen, että aamupäivällä sekä rinteet että ladut olivat ihan siedettävässä kunnossa.

Paluumatkalla ennen junan lähtöä kävimme pikaisesti tutustumassa Kemijärven uimahalliin. Suosittelen. En tosin sitä vesiliukumäkeä aikuisille, sillä se on hurja.

Tällä kertaa olimme autojunassa kaksikerroksisen vaunun alakerrassa, jossa sai kaksi hyttiä välioven avaamalla yhdistettyä yhdeksi "huoneistoksi". Erinomainen ratkaisu vähän suuremmalle seurueelle. Yläkerran omaa vessa/suihkua ei ollut yhtään ikävä, kun tilaa sai vähän lisää. Unille päästiin pian yhdeksän jälkeen, ja aamulla meinasi tulla kiire, kun heräsimme vasta kahdeksalta. Puolessa tunnissa onneksi saimme tavarat pakattua ja vaatteet päälle. Aamiainen syötiin vasta kotona kymmenen aikaan.

Reissu oli kiva (vatsatautia lukuunottamatta, vaikka antoihan sekin pikantin vivahteensa lomaan), mutta kyllä oli kiva päästä kotiin takaisin. Ja nyt odotellaan jo koulun loppumista ja kesäloman alkamista - ja minä haaveilen elokuusta ja työhönpaluusta, mutta ei kerrota sitä kenellekään, eihän.