Julma äiti

Esikoisen suosikkilause alkaa sanoilla "Mä haluun...". Toinen suosikki on lause, joka alkaa sanoilla "Sun pitää...". Minä usein vastaan ensimmäiseen: "Saat haluta." ja toiseen: "Ei mun pidä." Luonnollisestikaan esikoinen ei näistä vastauksista pidä, mutta ei voi mitään :)

Tänään, kun vietämme viimeistä päivää ennen päiväkodin aloitusta (mies on jo ekaa päivää töissä), niin sisällä olemme tiukasti olleet. Syy on hyvin yksinkertainen: sanoin eilen illalla - ja tänä aamuna uudelleen - lapsille, että ulos mennään sitten, kun lastenhuone on siivottu. Natsiäiti täällä, päivää :) Mielestäni on soveliasta lastenkin oppia pitämään tavaroistaan huolta. Kun minä siivoan kotia muuten lähes yksin, ei ole kohtuutonta vaatia, että lapset siivoavat omat lelunsa ainakin kerran viikossa. Onhan sen huoneenkin nimi lastenhuone. Siivousta on nyt kestänyt kuutisen tuntia, eikä vielä ole valmista. Kun lapset siivoavat viisi minuuttia ja sen jälkeen leikkivät puolesta tunnista tuntiin, niin hieman voi vielä siivoaminen kestää.

Julmuuden hetkinä (en tänään, kun olen vain istunut sohvalla ja neulonut) olen sanonut pakkaavani kaiken lattialla lojuvan tavaran lastenhuoneesta muovikassiin ja vieväni kassin  varastoon. Olisi lapsilla vähemmän siivottavaa. Viimeistään siinä vaiheessa, kun ryhdyn lappamaan rojua muovikassiin, esikoinen tajuaa, että olen tosissani, ja ryhtyy siivoamaan. Tänään olen sallinut itselleni sen nautinnon, että saan istua sohvalla ja neuloa :) On mukavaa, kun verenpaine ei ole huippulukemissa eikä kurkku ole kipeänä huutamisesta ;) Minun ei yhtään tarvitse mennä pihalle. Sisälläkin on kiva olla.

Saa nähdä, siivoutuuko lastenhuone ennen huomista päiväkotiin lähtöä. No, jos ei, niin siihen asti lapset saavat olla sisällä. Ei tunnu missään :)

 

Muoks n. kolme tuntia edellisen kirjoituksen jälkeen: Lastenhuone on "noin" siivottu. "Noin" siksi, että lelut ovat hyllyssä ja laatikoissaan, mutta laatikot eivät ole siellä, mihin ne kuuluisivat, vaan ympäri lastenhuoneen lattiaa. Onneksi en ole turhan tarkka :) Ja iltaruuan jälkeen päästään lyhyeksi aikaa uloskin ennen nukkumaanmenoa.

 

 

Puoliksi tehty...

Serkkuni häissä bestman tokaisi puhetta aloittaessaan, että puoliksi suunniteltu on puoliksi pilattu. Heh. Mutta puoliksi tehty on vain puoliksi tehty, siitä ei pääse mihinkään.

Taidan olla tuollainen "puoliksi tehty" -ihminen. Tälläkin hetkellä useita projekteja on vaiheessa, puoliksi tehtyinä. Esimerkiksi se opinnäyte. Tosin sen kimppuun pääsen jälleen tiistaina, kun loma loppuu ja talo hiljenee. Muita puoliksi tehtyjä on yksi 1500 palan palapeli. Jos rehellisiä ollaan, niin se on 4/5 tehty, kun siitä puuttuu enää se pala taivasta, joka on työläin (kaikki palat samanvärisiä). Palapelin lisäksi puoliksi tehtyjä ovat mm. toppahousut ja -takki liinavauvalle. Oli tarkoitus tehdä ne kuopukselle pari vuotta sitten, mutta ovat edelleen ompelematta. Jos tälle seuraavalle...

Vaiheessa ovat neuletakki itselle ja kuopukselle (kokoamista vaille, tarkalleen), virkattu kesäkassi ja neulottu kesämyssy (tosin tarkoitus antaa se saajalle vasta ensi kesänä, joten tällä ei ole kiire). Lankoja on varattuna useisiin tumppuihin (sekä huovutettaviin että ei-huovutettaviin) ja villasukkiin sekä itselle että lapsille että lahjaksi. Lisäksi tänään järjestellessäni lankapussukoitani löysin kaksi kerää mohair-lankaa (olin viime talvena ajatellut neuloa niistä kaulurit lapsille) sekä kolme kerää Nalle-lankaa esikoisen neuletakkiin. Olenkin nyt ajatellut, että käynnistän mahdollisimman monta työtä kerrallaan ja lomittain, ja teen aina sitä, mitä milloinkin tekee mieli :) Suunnitelmissa siis tumppujen ja sukkien sekä esikoisen neuletakin lisäksi neulottu imetyspoolo sekä neuletakki kummitytölle (tosin tämä ensi kesäksi ja puuvillalangasta).

Anopilta olen tänä vuonna saanut kaksi 1000 palan palapeliä tuliaisina työmatkoilta. Kun ensin saisi sen yhden palan taivasta tehtyä, niin voisi vaihtaa peliä... Kangaspinokin on melkoinen: imetysmekkokangas ensi kesäksi, kesämekkokangas kummitytölle, pari trikookangasta (imetyspaidaksi tai -yöpaidaksi tai molemmiksi), housu- tai hamekangas (kunhan ensin keksin, mitä oikeasti tarvitsen), kangas äitiysfarkkuihin (vielä niitä ei tarvitse, mutta viimeistään kuukauden kuluttua kyllä) sekä lastenhuoneen sohvan verhoukseen uusi kestävämpi kangas. Yöt vain ovat niin pirun lyhyitä, kun nukkuakin pitäisi ;)

Puoliksi tehty on loppujen lopuksi kuitenkin vain puoliksi tehty.

 

Inhokit

Tulimme juuri maalta (Inkoosta), jossa vietimme aikaa tiistaista lähtien. Suunnitelmissa oli olla sunnuntaihin, mutta minulta meni sisu kaulaan, niin sanoakseni. Ensinnäkin, koska alakerrassa, jossa nukumme, on kamina, jolla isovaari pitää koko talon lämpimänä talvisin, sekä puuvarasto, josta hän niitä puita kaminaan lykkää, on alakerrassa nukkuminen kuin nukkuisi liiterissä. Puuvaraston ja nukkumistilan (joo, melkoisen suuri huone, jossa iso parisänky, vuodesohva ja pitkä pöytä ikkunan alla) välissä ei luonnollisestikaan ole ovea. Ja koska isovaari on jo vanha ja väsynyt, mies ystävällisesti auttoi häntä lastaamaan puuvaraston täyteen puita. Ei liene tarpeellista kertoa, että puut olivat olleet talven yli vanhan talon seinustalla ilman sen kummempaa suojaa kuin katon lieve noin 5-7 metriä korkeammalla, ja sitä ennen ne olivat lahonneet ties missä. Kun olin aivastellut kaksi yötä (mies ja lapset nukkuivat esikoisen pyynnöstä teltassa - sinänsä järkevä veto), olin valmis lähtemään kotiin. Koti-ikävää vahvisti se, että puiden mukana sisään muutti myös hämähäkkien armeija. Viimeinen niitti oli nähdä hämähäkin juoksevan siinä sängyssä, jossa olin pari tuntia aikaisemmin nukkunut. En voi sietää hämähäkkejä!!! Inkoon tila on muuten ihan kiva paikka, mutta näitä kesäajan alivuokralaisia on siellä ihan liikaa minun makuuni. Eikä niistä pirulaisista pääse edes talvella eroon *yök*.

Kotiinlähtöä vauhditti pari muutakin juttua. Kerrottakoon, että jälleen on jalat turvoksissa ja kipeänä. Syyllinen ei ole raskaus tai kuuma ilma. Syyllisiä on useita, äkkiseltään laskettuna sanoisin että neljä. Maalla olisi vieläkin kivempaa, jos hyttyset ja paarmat voisi taikoa huut hiivattiin. Olen allerginen hyttysten pistoille ja paarman puremille. Viime kesänä sain kokea elämäni ensimmäisen ampiaisen pistoksen. Säästyin pahemmilta kivuilta ja säryiltä, kun välittömästi ongittuani piikin pois jalkapohjastani heitin kitusiini Kyypakkauksen kaksi mega-pilleriä. Näin raskaanaollessani en voi turvautua antihistamiinivalmisteisiin, joten epätoivoisesti yritän pärjätä Offilla ja kortisonivoiteilla. Tällä kertaa Offi ei auttanut, kun pirun inisijät tökkivät minua sisällä. Käsittämätöntä.

Eläinten lisäksi koti-ikävää lisäsi tekemisen loppuminen. Minulla oli mukanani kaksi neuletta. Sain molemmat viimeistelyä vaille valmiiksi. Lisäksi luin mukanaolleen kirjankin. Olin tänään niin epätoivoinen, että käytin reilun tunnin punaviinimarjapensaassa ja keräsin marjoja. Asia, jota olen pyrkinyt välttämään koko pienen ikäni. Ja nyt tein sen ihan vapaaehtoisesti ja omasta aloitteestani. (Hämmästyneenä myönnän, että kun poimimisen vauhtiin pääsi, siihen tuli himo: vielä tämä purkki täyteen. Nyt on punaviinimarjaa pakastimessa kymmenen purkkia, joista jokainen vetää 3-5dl marjoja. Saammepa syödä marjapuuroa ensi talvena.) Varoin toki kohtaamista hämähäkin tai muun ötökän kanssa, ja tarkkaan katsoin, mihin sormeni tungin. Puska oli niin suuri, että jos olisi ollut hieman välinpitämättömämpi luonnon kohtaamisen kanssa, olisi tarkasti poimien saanut tuplasatsin marjoja kasaan. Armeliaisuuttani jätin osan marjoista rastaiden herkuiksi.

Kun sanoin, että tekeminen loppui, niin vähän valehtelin. Tuo paikka on sellainen, että kyllä siellä työtä riittää. En tiedä, onko kyse yksinelävästä ikämiehestä vai mistä, mutta voi järkytys kun voi talo olla paskainen! Epäjärjestys ei juurikaan haittaa, mutta likaisuus kyllä. Piika saa paikan. Lisäksi isovaari on ilmeisesti sitä ikäluokkaa, että kun vain on hameväkeä talossa, niin oma-aloitteellisuus loppuu siihen paikkaan isolta mieheltä. Päivän jaksoin vastustaa hiljaista painostusta (no joo, ei hän oikeasti painosta, minusta vain aina tuntuu siltä) ja neuloin ja hengasin, mutta enempää en kestänyt. Sorruin - ja minusta tuli "perinteinen nainen". Mitä se sitten tarkoittaakin. Pidin keittiön siistinä (ja tämä ihan kirjaimellisesti - isovaari vain nosteli tavaroita ruokapöydältä ilmaan, että sain pyyhittyä viimeisetkin muruset pois pöydältä), tein ruuat (siis lisukkeet, salaatit ja jälkkärit - mies kyllä grillasi lihat), järjestelin paikkoja ja imuroin sekä ylä- että alakerran. Mainittakoon vielä, että tuon kaiken tein ilman kiitosta. Eihän nyt itsestäänselvyyksistä tarvitsekaan kiittää... Innosta hihkuen en lähde Inkooseen, jos tiedän, että anoppi ei ole paikalla. Sillä siunaaman hetkellä, kun astun ovesta sisään, minusta tehdään piika. Lyhyillä viikonloppuvisiiteillä onnistun välttämään moisen roolin, mutta tällaisilla pitkillä en. Harmi sinänsä. (Toisaalta, koin sadistista tyydytystä siitä, että kun heräsimme vasta klo 10 aikaan, ja aamupuuro oli valmiina siitä aikaisintaan puolen tunnin kuluttua, niin isovaari oli selvästi jo hyvin nälkäinen, kun kiersi keittiössä ja sen läheisyydessä kuin leijona. Hitto vie, jos ei aikuinen mies osaa ruokaa itselleen kaapista ottaa, niin olkoon nälkäinen!)

Onpa muuten mukava olla kotona. Ei hämähäkin hämähäkkiä missään. Siistiä ja pölytöntä. Oma keittiö. Pienet ne ovat naisen nautinnot :)

 

Häistä lyhyesti

Tunnustan olevani tunteellinen. Joku hieman ilkeäkielisempi voisi sanoa, että pillitän joka asiasta. Tähän minulta vastalause: en sentään joka asiasta itkua tirauta. Häissä olen yleensä saanut pyyhkiä kyyneleitä silloin, kun morsian/morsiuspari kävelee sisään kirkkoon sekä silloin, kun he avioparina kävelevät kirkosta ulos. (Syytä en tiedä. Veikkaan, että se on se musiikki.) Sen ainoan kerran, kun pokka piti, olin ystäväni morsiusneitona Skotlannissa. Vihkiminen oli sen verran erilainen, että siinä riitti ihmettelemistä, eikä tuollaisessa edustustehtävässä ollut edes aikaa vuodattaa kyyneleitä. (Ja millä minä olisin ne poskiltani pois pyyhkinyt, kun kädet olivat varatut kahdelle kukkakimpulle ja yhdelle lauluvihkolle, ja jotenkin piti vielä pitää hartiahuivista kiinni.)

Vaikka olenkin tottunut häissä valuttamaan ripsivärit poskille, nämä serkkuni häät olivat kyllä pohjanoteeraus: minua itketti kirkossa koko ajan; juhlapaikalla silloin, kun morsiuspari sinne saapui rämisevällä Ford Taunuksella; morsiamen isän puheen aikana; bestmanin puheen aikana; kakun leikkaamisen aikana ja etenkin silloin, kun morsiuspari tanssi häävalssia setäni laulaessa Akselin ja Elinan häävalssia. Hävetti, kun häävalssipotpurin ensitahtien kajahtaessa lykkäsin kuopuksen sylistäni miehelle ja säntäsin pihamaalle parkumaan. Tarvitsin kaksi nenäliinaa, että sain niagaran taltutettua, nenän niistettyä ja ripsivärit ojennukseen.

Syytän raskaushormoneja, mitään muuta selitystä en tähän keksi.

Muuten häät menivät oikein kivasti. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi, morsian oli kaunis, sulhanen komea ja sukulaisiakin näki useamman vuoden tauon jälkeen.

 

Logiikkaa

Esikoisen kanssa on ollut paljon puhetta synttäreistä. Minä täytin vuosia viime viikolla, ja esikoisen paras pihakaveri viettää viisivuotissynttäreitään parin viikon kuluttua. Omia synttäreitään hän myös odottaa innolla - vaikkei ihan ymmärräkään, että niihin on vielä melkoisesti aikaa. Olisi kuulemma niin kivaa, jos tuon parhaan pihakaverin kanssa olisi yhtä aikaa synttärit...

Esikoinen oli pitkään sitä mieltä, että mies on minua vanhempi. Sehän ei pidä paikkaansa. Olen ottanut itselleni toy-boyn :) Ikäeroa miehellä ja allekirjoittaneella on kolme päivää vaille 3kk. Tässä iässä se ei tosin tunnu miltään - ei ole tuntunut piiiiiiiiitkään aikaan. Loogisesti ajateltuna esikoinen väitteensä perusteli näin: "Isällä on ennen sua synttärit, kun se on sua isompi." Tähän vielä lisäsi, että kun on synttärit, niin kasvaa isommaksi. Kun kerroin, että niin on lapsilla, mutta jossain vaiheessa pitkäksi kasvaminen loppuu ja sitten vain vanhenee, niin ajatus kasvamisen loppumisesta vaati sulattelua. Muutama päivä tämän kyseisen keskustelun jälkeen kuulin esikoisen toteavan kuopukselle: "Iso-vaari on iskää isompi mutta myös vanhempi. Iskä ei kasva enempää, vaikka sillä onkin synttäreitä." Että selvisi sitten kuopuksellekin tämä asia :)

 

Takaisin kotona

Tultiin eilen serkun häiden kautta kotiin. Mökillä oli rattoisaa (etenkin kun lapsille oli seuraa vanhemmistani), ja nyt ollaan kotona pyykinpesutauolla. Lisäksi esikoinen pyysi, että oltaisiin vielä huomennakin kotona, että hän saa pihassa leikkiä kavereidensa kanssa. Mietitään, mietitään...

Lomailu on ihan kivaa. Etenkin silloin, kun ei juurikaan tarvitse huolehtia ruuista. Äitini, tuo kodin hengetär, ystävällisesti hoiti noin viikon loman aikana ateriat pöytään. Toki autoimme miehen kanssa sitten mm. tiskaamisessa ja pöydän kattamisessa. Taisipa mies yhtenä päivänä grillata pihvit äitini tehdessä salaattia. Minä istuin pihakeinussa tai sisällä (ei ollut helteistä Kutemajärvellä, ja itikat =hyttyset olivat hieman liian seurallisia minun makuuni) ja virkkasin. Sain vihdoin viimein Iisakin kirkkoni, tuon ikuisuusprojektini valmiiksi! Siitä mahdollisesti kuvia ja juttua myöhemmin... ;)

Vanheninkin jälleen vuodella viime viikon aikana. Olin erittäin otettu siitä, että eräs ystäväni muisti minua onnittelutekstarilla. Mies osti synttärilahjaksi minulle Marimekon unikkokassin. Tällä kertaa pääsi halvalla: toissa vuonna lahjatoiveenani oli saumuri :) (just se sama, joka on ostamisen jälkeen ollut erittäin ahkerassa käytössä).

Vielä olisi viikko lomaa miehellä jäljellä (ja mahdollisesti viikko elokuun puolella.) Sen jälkeen alkaakin lapsilla taas päiväkoti ja minulla opinnäytteen viilaaminen. Vielä ei tunnu yhtään siltä, että loma saisi jo olla ohitse, onneksi. Kun viimeistään ylihuomenna lähdemme maalle (Inkooseen), niin otan tällä kertaa neuleen mukaan. Jos sen saisi valmiiksi ennen helmikuun pakkasia, niin hyvä olisi :)

 

 

Ei kun menox :)

Mies jo kantaa tavaroita autoon. On malttamaton, kun rannikolle on luvattu hyviä surffituulia :) Seuraava viikko kuluukin sitten netin ulottumattomissa, ensin viikonloppu Inkoossa ja sen jälkeen viikko Kutemajärvellä. Ensi lauantaina meidät voi bongata Teiskon kirkosta: serkkuni menee naimisiin :)

Pitää lähteä miehen perään. Ei varmaan jaksa kauaa odottaa...

pre ja post

Kuten kaiken muunkin, niin myös loma-ajan voi toistaiseksi jakaa kahteen eri ajanjaksoon: lomat ennen lapsia ja lomat lasten syntymän jälkeen. Jännä, miten sitä loman sisältö muuttuukaan, kun siirrytään ajanjaksosta toiseen (ja etenkin silloin, kun lapset eivät ole enää mitään vauvoja). Ilmeisesti se kolmas ajanjakso - lomat, kun lapset ovat teini-ikäisiä - on vielä edessä, ja oman muistini mukaan jälleen erilainen verrattuna näihin kahteen ensimmäiseen.

Tuossa tunti sitten kysyin mieheltä, mitä tänään tehdään. Hän oli sitä mieltä, että pidetään kotipäivä (häh!). Suostuin oitis :) Ja luulenpa, että lapsetkin tykkäävät, kun saavat pitkästä aikaa leikkiä pihalla kavereiden kanssa - koko päivän.

Lasten kanssa lomailu meillä näköjään menee siihen, että hirveästi pitää tehdä kaikkea: käydä Linnanmäellä, Serenassa, Muumimaailmassa, Visulahdessa, uimassa, mökillä, uimassa, huvipuistossa, uimassa, maalla, mökillä... Niin kuin jo aikaisemmin totesin, kun lapsilla on kivaa, on loma onnistunut. (Aikuiset saattavat tosin olla aika uupuneita, mutta mitä siitä. Töissä saa sitten jälleen levätä :) )

Lomat ennen lapsia menivät hieman eri kaavan mukaan. Ensinnäkin oli hirveästi rästiin jääneitä töitä, joiden tekemisen jätti loman alkuun tai loppuun.  (Vaikka minä oikein odotin sitä, että kerrankin on aikaa tehdä niitä asioita, joita ei muulloin juuri ehdi tehdä. Pervoa? Ehkä.) Esimerkiksi kaappien siivoaminen, valokuvien laittaminen kansioon, ikkunoiden pesu, pyykkihuolto (myös täkit ja tyynyt), mansikoiden pakastaminen, löhöileminen kotisohvalla tai mökkisohvalla (tai joskus harvoin myös aurinkoisella nurtsilla, vaikka uhkana ovatkin monet hyttyset ja paarmat ja auringonpolttamat), lukeminen, nukkuminen pitkään aamulla...

Yllätys yllätys, edelleenkin on hirveästi rästiin jääneitä töitä, joita yritän epätoivoisesti tehdä näin lomalla: kaapit pitäisi siivota (mielellään ennen vauvan syntymää, että saan mm. vauvanvaatteet mahtumaan jonnekin), valokuvien laittaminen kansioon (nyt odottamassa on kolmen ja puolen vuoden valokuvat, eli aika iso pinkka kuvia), pyykkihuolto (jonka taidan tältä kesältä unohtaa kokonaan isojen huollettavien osalta) sekä lukeminen. Kaappien siivouksen olen jo aloittanut, kun hääräsin pari iltaa keittiössä (ja eipä ole riisihärön häröä näkynyt sen jälkeen). Eilen illalla Diiliä katsoessani järjestelin paperit mappeihin (tiesitte varmaan, että kaikkia tärkeitä papereita pitäisi säilyttää 5-10 vuotta ;) ). Mansikoita sain pakastettua vajaat 2kg eilen, kun mies vietti lasten kanssa aikaa pihalla ennen Serenaan lähtöä. Valokuvat saavat todennäköisesti odottaa suosiolla äitiysloman alkuun. Tai sitten opinnäytteen viilaamisen ohessa elokuussa niitä laittelen. Lukemisen kanssa menee huonommin, kun olen kaikki kotona olevat kirjat jo kertaalleen lukenut. Tosin ainahan voin aloittaa n:nnen kerran "Täällä Pohjantähden alla"- tai "Taru sormusten herrasta" -kirjojen lukemisen. Aamulla pitkään nukkumisesta ei tässä perheessä kannata edes puhua.

Loma jatkuu, joten ei mitään stressiä :)

 

Serena

Tänä aamuna aikaisin Ameriikan vieras lähti lentokoneella takaisin kotiin. Emme jaksaneet lähteä ajamaan mökille tai maalle, joten jotain oli päivänkuluksi keksittävä. Esikoinen kinusi Serenaan, ja pienen jahkailun jälkeen lähdimme sinne. Sanottakoon vielä, etten ole mikään innokas Serena-fani.

Lapset jaksoivat polskia. Kokonaista kolme tuntia (ja olisivat jaksaneet pitempäänkin, mutta piti saada ruokaa polttoaineeksi). Ennätys. Minä en ole enää niin kova vesipeto kuin joskus nuorena (johtuu myös tästä mahasta - ulkonäköpaineita. Mihin tanssija niistä pääsisikään?) (eikä näkökään ole niin hyvä, mikä tarkoittaa sitä, että rillit päässä on oltava, jos haluaa jotain nähdäkin, ja tällä kertaa tuli niin kiire lähtö, etten ehtinyt piilareita viritellä), joten kolmituntinen meni pääasiassa matalissa vesissä kahlatessa/seisoskellessa tai altaan reunalla istuessa. Ja siitä sai maksaa 19 euroa. Alle neljävuotiaat pääsevät ilmaiseksi, mutta esikoisesta meni täysi maksu (siis 19e). Onneksi hän uikin sitten koko rahan edestä, ja vähän minunkin rahan edestä :)

Kuopus oppi sukeltamaan. Siis ihan tarkoituksella ja itse. Vauvauinnissahan tuo jo sukelteli, tai häntä sukellutettiin. Nyt lastenaltaassa (vettä n. 10-40cm) hän istui reunalla ja siitä yritti - ja välillä onnistuikin - hienosti sukeltaa "pää edellä". Lisäksi kaikenlainen pinnan alla oleminen tuntui olevan "se juttu". Häntä oli hauska katsella :)

Kun tultiin kotiin, niin käytiin kotimatkalla hakemassa Kotipizzasta pizzat. Eipä tarvitse erillistä iltapalaa tänään syödä, kun masut on vielä pizzaa täynnä *röyh*.

Tässä pitäisi vielä maalle lähteä loppuviikoksi. Sielläkin saa polskia, tosin merivedessä. Pitänee miehen kanssa vielä jutella loppuloman suunnitelmista. Ne kun ovat lähes kokonaan auki vielä. Voi siis tulla pitkiäkin päivitystaukoja. Koittakaa kestää - jos tätä nyt kukaan lukee :)

 

Pikku tuholaiset

Otsikko voisi tarkoittaa myös meidän perheen lapsia, mutta tällä kertaa niin ei ole asian laita :) Se tarkoittaa ihan konkreettisesti pikku tuholaisia. Joillain niitä ovat turkiskuoriaiset, toisilla sokeritoukat. Meillä niitä ovat riisihäröt. Nuo inhottavat tummanruskeat ötökät, jotka helteillä valtaavat jauho-, riisi- ja hiutalepussit. Mitä kuumempi sisällä, sitä enemmän kuhisee jauhopussissa. Väistämättä tuo tarkoittaa sitä, että ainakin kerran - useimmiten jopa pari-kolme kertaa - kesässä on hankkiuduttava eroon kaikista kuivatuotteista ja ostettava uudet.

Reilu vuosi sitten ostin Tupperwaren säilytyspurkkeja, joissa on ihanan tiiviit kannet. Ne tuotteet, jotka olen säilönyt noihin purkkeihin, ovat ihan priimaa. Harmi vain, että ovat niin kalliita. Ja olen varma, että Kodin Anttilan vastaavat eivät ole yhtä hyviä.

Ihmetyttää vain kovin, miten voi olla mahdollista, että täysin avaamattomassa, tiiviissä puuroriisipussissa oli mieletön riisihäröpopulaatio, kun vastaavassa avatussa niitä ei ollut lainkaan. Toisaalta ötökän nimi viittaa vahvasti siihen, että riisi on sen herkkua. Ja myllyissä ja muissahan noita myös majailee, ja sitä kautta todennäköisesti löytävät tiensä sitten myös meille.

Lähdenpä tästä imurointi- ja desinfiointihommiin. Nettisivujen perusteella nuo yököt majailevat pienissä rakosissa ja kolosissa, ja niitähän meidän vanhassa keittiössä riittää. Kuulemma raot pitää imuroida ja sen jälkeen kaikki kaapit kunnolla desinfioida. Jälleen yksi hyvä syy teettää kaipaamani keittiöremontti. :)