Pikkuneidin oma huone

Vihdoinkin koitti se hetki, kun perheen jokaisella lapsella on oma huoneensa. Tätä mieltä ovat nuo meidän perheen lapset :)

Sunnuntaina Mies isäni kanssa yhdessä kiinnitti yläkertaan rakennetun uuden huoneen oven karmeineen paikoilleen. Sen jälkeen minä imuroin ja pesin uuden huoneen lattian, kiinnitin seinätarrat, ommella hurautin uudet verhot ja autoin miestä kantamaan yhden sängyn huoneeseen. Olimme luvanneet, että illalla neiti pääsee omaan huoneeseensa nukkumaan - ja se lupaus piti :)

Huone on pieni (n. 8 m2), mutta uskoisin, että juuri sopivan kokoinen kuitenkin. Ainakin vielä, kun kalusteista vain se äskenmainittu sänky on huonetta täyttämässä. Sinne pitäisi saada vielä mahtumaan liukuovellinen vaatekaappi, kirjoituspöytä sekä seinään hyllykkö. Tosin ennen muita kalusteita pitäisi maalata ja kiinnittää lattialistat uuden seinän juureen sekä kytkeä sähköt niin, että huoneen valokatkaisin olisi huoneen sisäpuolella eikä ulkopuolella, missä se nyt on.

Eikä tämä urakointi tähän lopu. Viikonloppuna pitäisi sisustaa keskimmäisen huone uudelleen, kun pikkusisko muutti sieltä pois. Ja esikoisenkin huone vaatii pieniä toimenpiteitä, mm. uudet verhot, kun vanhat menin antamaan ystävälle suoraan ikkunasta :) Normityön (ja joulunäytös lähestyy, joten pukuompeluakin on tiedossa) lisäksi suunnitelmissa on maalata kaksi sänkyä, yksi kirjoituspöytä ja yksi tv-taso; siirtää yhdet portaat ja viimeistellä alimmainen ja ylimmäinen askelmataso sekä maalata ne mäntyportaat kokonaan; sisustaa yläkerran olohuone; tilata, kasata ja täyttää portaiden alle tuleva siivous- ja liinavaatekaappi; valmistaa joululahjoja, ja mitähän vielä? Niin, ne märkätilatkin pitäisi remontoida. Huh.

Askel ja tehtävä kerrallaan, niin valmista kyllä syntyy :)

Kekri

Suomessa entisaikoina Pyhäinmiestenpäivän aikoihin vietetty juhla oli nimeltään kekri. Wikipedia tietää kertoa, että "kekri oli sadonkorjuun juhla ja karjamarkkinoiden aika ja runsaalla ruualla kestittäminen oli  kekrin vietossa tärkeässä asemassa".

Kekrin hengessä järjestin tänään hyvän ystäväni avustuksella pienimuotoiset markkinat. Kotoisammin vaatekutsut :) Pöytä notkui herkkuja, kunhan ensin oli väki ostellut tarpeeksi ;)

(Näin hienon ja erittäin herkullisen mangojuustokakun tein kutsuille näillä ohjeilla - paitsi että käytin appelsiinin makuista tuorejuustoa ja mangososetta, joka ei ollut Pilttiä. Nam! Sokerikuorutetta ei muuten sitten kannata käyttää kakun koristeluun :D Hieno kurpitsanaama kärsi huomattavia vahinkoja. Harmi sinänsä.)

Olen pitkään vältellyt minkäänlaisten myyntikutsujen järjestämistä. Ystäviini ja tuttaviini kuuluu paljon niitä, jotka ovat toimineet myyjinä erilaisissa kotimyyntihommissa: Tupperwarea, Partylitea, Oriflamea ja mitä niitä nyt onkaan. Kutsuilla olen kyllä itse käynyt ja jotain aina silloin tällöin ostellut, mutta kun ystäväni emännyyttä tiedusteli alkusyksystä, ajattelin, että mikä jottei, ja sovin marraskuun alkuun kutsut. Yltiöoptimistisesti kuvittelin, että siihen mennessä nämä suurimmat remontit olisivat jo valmistuneet. Hah! Mutta toisaalta, yläkerrassa yhä jatkuva remontti ei pahemmin tämän päivän vaatekutsujen tunnelmaan vaikuttanut, kun esittely ja muu bisnes tapahtui alakerrassa :)

Oli niin mahtavaa toimia kutsujen emäntänä, että tavoistani poiketen sovin heti seuraavien vaatekutsujen ajankohdan! Minä, joka olen aikoinaan vannonut, että mitään myyntikutsuja en järjestä. Niin niin...

Palataan siihen kekriin.
Herkkuja jäi vähän jäljelle. Syöminen siis jatkukoon :)

Työnteko palkitaan

Esikoisen luokka kerää kovasti rahaa ensi syksyn leirikoulua varten. Ekalta luokalta lähtien on osallistuttu koulun joulumyyjäisiin. Viime vuonna jo myytiin Pilkkoset-sukkia ja sama myyntityö jatkuu näin viidennelläkin. Lisäksi keväällä vanhemmat pääsevät myymään sukkien lisäksi myös vessapaperia :)

Näinhän se menee: vanhemmat hoitavat myyntihommat ja myyjäiset sun muut. Miten sitten saadaan lapsille näytettyä, että omalla työllä voi myös tienata yhteiseen kassaan rahaa?

Ope sen keksi vanhempainillassa. Laitetaan lapset haravoimaan ihmisten pihoja! Idea sai varauksetonta kannatusta kaikilta vanhemmilta, joten tuumasta toimeen sitten. Ensin leviteltiin muutamia mainoksia koulun läheisille asuinalueille, joista suurin osa on pientalovoittoista. Sitten jäätiin odottelemaan yhteydenottoja. Ja niitähän tuli!

Homma on toiminut niin, että luokka jaetaan kahtia ja toinen puolisko menee open johdolla haravoimaan ja toinen jonkun vanhemman johdolla haravoimaan. Minä olin esimiehenä keskiviikkona, ja niin vain reilussa tunnissa saatiin ison pihan lehtipuista pudonneet lehdet (ja omenat) haravoitua siisteihin kasoihin ja osa jo säkitettyäkin. Tulipa ainakin ulkoiltua ;)

Eiväthän kaikki 10-11 -vuotiaat jaksa koko aikaa haravoida, mutta kun työpisteitä vähän vaihtelee, niin homma toimii kyllä ihan ok.

Palkkiota on pyydetty 30-50 euroa omantunnon mukaan. Ja kyllä on oppilaiden työtä kiitelty! Rahaa tulee tehdyn työn mukaan, joten hyvältä näyttää :)

Vielä on pari haravointikeikkaa tiedossa, ja sitten aletaan valmistautua joulumyyjäisiin...

Lämpimät terveiset

Ihana, ihana syysloma on vietetty, ja vain hyviä muistoja jäi siitä :) Nautimme nimittäin koko perhe etelän lämmöstä ihan Kreetalla asti. Mahtavuutta!!

No, syksy se oli sielläkin, ja vuodenaika näkyi mm. hieman epävakaisena säänä. Yksi mahtava ukkosmyrsky koettiin (tosin silloin istuttiin illallisella ravintolassa ja raivokkain osa myrskyä ehti mennä ohi ennen kuin lähdimme takaisin hotellille) pari sadekuuropäivää (jolloin kyllä oli lämmintä ja aurinkoistakin aina välillä) sekä yksi selkeästi sateinen päivä. Mutta oli sitä aurinkoa ja lämpöäkin sen verran, että kroppa ja mieli rentoutuivat, leppeään Välimereen pääsi uimaan eikä uima-altaankaan vesi niin kamalan kylmältä tuntunut :)

Epävakaisesta säästä johtuen alkuviikolla meressä oli melkoisesti vaahtopäitä. Ranta oli oikeasti tosi matala ja loiva, mutta aallot tuntuivat aluksi hurjilta. Meistä aikuisista. Lasten mielestä nuo olivat ehdottomasti parasta koko lomassa :) Ja etenkin se, kun sai aalloissa hyppiä niitä vasten. No, huvinsa kullakin... ;)

Hotelli oli ihan rannalla. Sen uima-allasalueelta pääsi suoraan hiekkarannalle ja siitä Välimereen. Emme olisi voineet parempaa sijaintia toivoa, kun lapset ovat melkoisia vesipetoja. Viiden huoneiston pikku hotellissa ei edes tullut uima-altaalle ruuhkaa, vaikka kaikki huoneistot olivatkin varattuja.

Huoneiston parvekkeelta oli hyvät näkymät uima-altaalle ja hiekkarannalle. Myös sateisena päivänä :)

 Yhden epävakaisen päivän aurinkoisen osan vietimme Haniassa vanhassa kaupungissa kierrellen ja ostoksia tehden. Vanhan kaupungin satama oli tosi kaunis sekä rannalta että majakan muurilta nähtynä.

 Lomalla oli kaikilla tilaisuus rentoutua. Työasiat eivät kyllä tulleet kertaakaan mieleen koko loman aikana, mikä tuntui erityisen hyvältä. Ja se minun tapani rentoutua oli aurinkotuolissa (varjon alla) loikoilu neuletyö hyppysissä. Kas näin:

Ja alkuillasta myös parvekkeella oli hyvä istua, nauttia maisemista ja neuloa. Retsina toimi ihan hyvänä kyytipoikana parina iltana ;)

Kreeta näin turistikauden lopussa oli kyllä niin viihtyisä paikka, että mielelläni menisin sinne uudelleen. Hyvä mieli jäi lomasta, ja nyt jaksaakin ihan uudella innolla ja energialla vetää nämä seuraavat 7 työviikkoa ennen joululomaa :)

P.S. Käsityöblogin puolella on matkatuliaisista juttua...

Loman tarpeessa

Tässä vaiheessa vuotta, kun aamulla kellon soidessa on vielä melko pimeää ja illalla töistä tullessa on myös jo pimeää, alkaa tehdä mieli lomalle. Yhtään ei piristä tämä jatkuva vesisade ja harmaus. Syksy voi olla kaunis, mutta tänä vuonna kyllä erityisen kostea ja varmaan siksikin myös kylmänkalsa. Maalla tosin viime lauantaina oli näinkin kaunista:

Ainakaan vielä ei sade ole ihan kamalasti häirinnyt kukkapenkkieni kasvustoa. Auringonkukat hehkuvat (etenkin silloin, kun ei sada) ja suureksi hämmästyksekseni myös idänunikko päätti aloittaa kukkimisen nyt syksyllä!

Mutta minä en tällä hetkellä loista, kukoista tai hehku. Ensi viikon syysloma ei tule yhtään liian myöhään. Onhan tässä jo töitä paiskittu urakalla huomenna yhdeksän viikkoa. Akkujen lataamisen jälkeen jaksaa kevyesti tämän vuoden jäljelläolevat seitsemän viikkoa vetää vaikka päällään seisten. Sillä sitten on vuorossa joululoma. Ja sen loman voimalla porskuttaa helposti kevään ihan sinne toukokuun loppuun asti - etenkin kun talvilomalle pääsee lepäämään helmikuun lopussa.

Harmi vain, että syyslomallekin olisi vaikka mitä suunnitelmia, kun homma taitaa kallistua siihen, että sitä vain on ja rötvää sohvannurkassa (neuletyö kädessä) ja piupaut välittää mistään to do -listoista... Mutta ehkä olen sen ansainnut :)

Puusta pudonneet omenat

Tulee ihan oma lapsuus ja nuoruus mieleen, kun näitä omia lapsia ja heidän puuhiaan katselee. Se kyllä on sanottava, että ennen vanhaan (hah :) ) sitä lapset (siis minä ;) ) olivat paljon kekseliäämpiä kuin nykyään.

Otetaan nyt esimerkiksi vaikka salaherkuttelu. Isäni oli aikoinaan kova leipomaan, ja meillä taisi aina olla korvapuusteja pakastimessa. Niitä oli ihana syödä puolijäisinä niin, että pussista otti aina vain sen yhden, jolloin vajaus oli vaikeampi huomata. Ja kun pusseja oli useampi, pystyi syömään useamman puustin ennen kuin mikään pusseista näytti yhtään liian vajaalta. Kekseliästä, eikö? Tai jos löysi äidin karkkikätkön, niin siitäkin otti vain vähän. Ja jos oli sellaisia herkkuja, joissa oli paperikääreet, niin tietenkin ne paperit jemmattiin roskikseen muiden roskien alle. Puhumattakaan siitä, että jos herkku oli jotain sellaista, joka vaati astioiden käyttöä, niin totta kai salaherkutteluun käytetyt astiat pestiin ja kuivattiin ja laitettiin paikoilleen.

Tässä suhteessa nämä omat "omenat" ovat hieman kauemmaksi puusta pudonneet. He nimittäin ensinnäkin syövät kaikki herkut kerralla. Senhän nyt huomaa sokeakin. Toisekseen, salaherkuttelun jälkien kätkeminen ei ihan suju: kääreet jätetään levälleen ja astiat ennemmin jemmataan sängyn alle (!) kuin pestään, kuivataan ja laitetaan takaisin kaappiin.

Mutta en viitsi nyt ohjata ja opastaa, vaan teen tässä samalla empiiristä tutkimusta aiheesta. Katsotaan, kuinka pitkään menee, että alkaa salaherkuttelu sujua kaikkien taiteen sääntöjen mukaan ;)

Uteliaisuus se kissankin tappoi ;)

Aikoinaan psykologian tunnilla ihana(n höpsö) opettajamme kertoi ns. cocktail-kutsuilmiöstä. Onko tuttu? Jos ei ole, niin briiffaan lyhyesti. Siinä siis ajatuksena on, että olet kutsuilla, jossa on paljon väkeä. Juttelet eri ihmisten kanssa ja vaellat väkijoukossa ryhmästä toiseen, mutta jos joku mainitsee nimesi ja satut sen kuulemaan vaikka vain puolella korvalla, niin huomiosi kiinnittyy heti siihen, mitä joku on sinusta sanomassa tai jo sanonut. Eikö olekin mielenkiintoista? ;)

Bloggaaminen on oikeastaan aika yksinäistä puuhaa. Täällä näppis sauhuten kymmensormijärjestelmällä naputan sitä sun tätä, mutta yhtään en tiedä, kuka näitä juttuja lukee - vai lukeeko kukaan. Onneksi siis on tilastot ;)

Tässä tämänpäiväisestä (aikaisemmasta) postauksesta tulleita tietoja:

Tuon mukaan mm. Venäjällä on sivun katselijoita peräti 14.  добро пожаловать vaan teille! :)
Toisaalta, jos "liikenteen lähde" eli mistä tänne blogiin on tultu, on tällainen

niin kyllä vähän ihmetyttää.  (Tuo on siis jonkun hakukoneen sivu, ja sivulla hakusanaparina "buy viagra". Ekaa kertaa tuon tänne kirjoitin, ja nyt jännityksellä seuraan sitten, kuinka paljon liikenne noilla sanoilla lisääntyy :D )

Hienoa, että on lukijoita! Ja vaikka olenkin ihan kamalan utelias tietämään, keitä te mahdolliset lukijat olette, niin olkaa rauhassa, en sitä tietoa teiltä kuitenkaan utele :)

Syntymäpäivää

Taas on päästy siihen vaiheeseen vuotta, että juhlakausi meillä alkaa. Sunnuntaina jo juhlittiin, että saatiin siihen käytettyä koko päivä, mutta tänään varsinaisesti on eskarilaisen 6-vuotissynttärit. Mihin ihmeeseen se aika oikein kuluu?? Vastahan oli se maanantai, kun näihin aikoihin (klo 15.20) mietin, että ei se synny kuitenkaan ja katsoin harmistuneena "Murhasta tuli totta" -ohjelmaa. Olin päättänyt, että kun se loppuu (klo 16), lähden hakemaan kahta vanhempaa lasta päiväkodista. Miehenkin olin hätistellyt aamulla töihin koska "ei se synny kuitenkaan tänään". Kaksi tuntia myöhemmin pieni tytöntylleröinen makoili sylissäni Naistenklinikan synnytyshuoneessa :)

Nyt tuo pieni on iso - ainakin omasta mielestään. Ja onhan nyt eskarilainen selvästi isompi kuin perjantaina 2 vuotta täyttävä serkkunsa :) En ole pahemmin vauva-aikoja haikaillut, mutta tänään huomasin miettiväni, että en taida enää koskaan päästä kantamaan pientä vauvaa kantoliinassa, ellen sitten mummona lapsenlapsiani niin kanna. Ei ole meillä enää vauvaleluja, mutta muutaman pienen pienen vauvanvaatteen olen kyllä muistoksi säästänyt. Helpottunut olen siitä, että saan olla muutakin kuin äiti. Lapset viihtyvät enemmän kavereittensa kanssa kuin äidin helmoissa. Vähänhän se surettaa ("eikö minua tarvitakaan enää muuhun kuin ruokkijaksi, siivoojaksi ja pyykinpesijäksi?"), mutta päällisin puolin olo ja fiilikset ovat hyvät. Lapset kasvavat ja itsenäistyvät askel askeleelta, ja niin pitääkin. Hassuinta tässä on, että minäkin pysyn yhä vain ikinuorena: päivääkään en tunnusta vanhentuneeni näiden kuuden vuoden aikana :D

Kukkien vuoro

Maltoin antaa sisustustarran "tasaantua" huoneenlämmössä sängyn alla peräti reilun vuorokauden :D Koska tänään juhlittiin eskarilaisen 6-vuotissynttäreitä, oli eilen siivouspäivä, ja samalla huitaisin ihanan gerberatarran kiinni olohuoneen valkoiseen seinään. Tällä kertaa pesin seinän laimennetulla Tolulla. Ja johtuikohan siitä vai kenties tarran koosta (suuri yhtenäinen pinta), niin tämän asentamisessa ei nokka pahemmin tuhissutkaan otsahiestä puhumattakaan.

Olen tähänkin tarraan ihan rakastunut eikä mieskään tästä murjota :)

Näitä meille tulee taatusti vielä lisää!

Kuvia seinällä

Tässä jokunen viikko sitten kyllästyin täysin puhtaanvalkoisiin seiniin. Ne ihan tarkoituksella maalattiin valkoisiksi, että voidaan sitten väreillä muuten sisustaa, mutta ajattelin, että kyllähän me nyt niitä vanhoja taulujakin seinille harkiten ripustellaan tässä vielä. Aikaa on kulunut ja useampi litra vettä Vantaanjoessa virrannut, eikä vieläkään ole seinillä taulun taulua. Ne kun ovat yhä vain edelleen "väliaikaissäilytyksessä" maalla, sopuisasti pahvilaatikossa odottamassa. Niin että minulla meni sitten hermo. Pinna katkesi. Enkä suostunut odottamaan enää. Joten... surffasin itseni sisustustarrasivuille. Klik, klik, kliketi klik. Ja eilen tuli kotiin paketti, jossa tilatut tuotteet olivat.

Onneksi paketti tuli aamupäivällä, ja lähtö töihin oli vasta myöhään iltapäivällä. Kärsimättömänä ihmisenä heti paketin avaamisen jälkeen pistin hösseliksi. Luin enkunkieliset (saksa olisi ollut toinen vaihtoehto, mutta koska se on hieman heikompi näin monen vuoden opiskelemattomuuden jälkeen, turvauduin tuohon tutumpaan) ohjeet ja ryhdyin tuumasta toimeen. Ajattelin homman hoituvan kädenkäänteessä. Piece of cake, niin sanotusti, ja nuolaisin ennen kuin tipahti.

Sisustustarra oli kiinni taustapaperissa, ja tarran päällä oli kontaktimuovi. Ideana oli kiinnittää tarra kontaktimuovin avulla seinään niin, että ensin irroitetaan se taustapaperi jolloin kuva jää kontaktimuoviin kiinni. Sitten muovi kiinnitetään yläreunastaan seinään ja kuva painellaan muovin läpi kiinni seinään, ja lopuksi muovi irroitetaan varovasti pois. Kuulosti helpolta ja yksinkertaiselta. Pyyhin seinäkohdan puhtaaksi pölystä ja muusta, ennen kuin lähdin kuvaa siihen kiinnittämään.

Oli muuten hieman hankalampaa kuin olin kuvitellut! Tuossa vaiheessa olin hikoillut kuvan kanssa reilut puoli tuntia. Eivät nuo yksittäiset (!) tarrat niin helposti tarttuneetkaan seinään. Tai kun tarttuivat, niin kuoriutuivat irti sitä mukaa, kun muovia irroittelin toisaalta. Kraah!

Tajusin sitten, että painava muovi haittaa työtä, ja leikkasin pois jo irroitetun osan. Homma helpottui heti. Valitettavasti tässä vaiheessa olin ahertanut kuvan kanssa tunnin verran hiki otsalla helmeillen. Vielä en sentäs kiroillut :)

Ja aherrus palkataan aina - niin nytkin :) Tekniikka tuossa ähretäessä kirkastui, ja puolitoista tuntia aloittamisen jälkeen kuva oli nätisti paikallaan. Nyt meillä paistaa aina aurinko :)
Vasta kuvan kiinnittämisen jälkeen luin ohjeet tarkemmin, ja siellä sanottiin, että ennen kuin kuvan kiinnittää, kannattaa sen tasoittua 1-2 vuorokautta, jotta lämpötilanvaihtelut eivät niin vaikuta. Hups. Toivotaan nyt, ettei tuo kuoriudu tuolta itsekseen alas. Siinä oliskin sommitteleminen, kun jokainen sakara koostuu kahdesta erillisestä tarrasta. Yhteensä 72 tarraa. En halua laittaa noita yksitellen uudelleen, kiitos vain.

Pari muutakin sisustustarraa on vuoroaan odottelemassa. Kannatti aloittaa tästä vaikeammasta ;) Ne muut nimittäin ovat yhtenäisiä, ilman erillisosia. Ja niiden annan tasoittua vähintään tuon suositusajan. Jos sitten saisin ne seinään hieman nopeammin kuin 1,5 tunnissa.

Mutta parasta kaikessa on se, että mieskin tykkää tuosta auringosta!