Äidin toivelista

Olen tässä miettinyt. On muutama asia, joita haluaisin lähinnä mukavuussyistä. Ensinnäkin haluaisin kodinhoitohuoneen. Minusta olisi mukavaa, että kylpyhuone olisi tarkoitettu kylpemiseen, ei pyykkihuoltoon. Vaikka meille sopisi ammeen sijasta paremmin uima-allas, niin kovia lapset ovat kylpemään (lue: uimaan ammeessa ja kastelemaan koko kylppärin siinä samalla). Kodinhoitohuoneeseen haluaisin ehdottomasti mankelin. Mankeloidut lakanat ovat parasta mitä tiedän heti suklaan ja oman ajan jälkeen :) Nyt käyn mankeloimassa lakanat taloyhtiön pyykkituvassa, mutta siellä mankeloiminen on jotenkin ankeaa. Ja lakanat pitää kantaa ensin kolmet portaat alas, pihan poikki ja sitten vielä yhdet portaat alas - ja mankeloinnin jälkeen sama roudaus toiseen suuntaan. Kodinhoitohuoneessa voisi myös olla kuivausrumpu. Tosin se ei ole mitenkään ehdoton, sillä minusta narulla kuivattuihin vaatteisiin tulee sekä puhtaampi tuoksu että tuntu. Vaikka nyt olenkin pari kertaa käyttänyt taloyhtiön pyykkituvan tarjontaa myös sekä pesukoneen että kuivausrummunkin osalta.

Tykkään leipoa, mutta taikinan teko on aina jotenkin vaivalloista. Siksi minusta olisi kiva omistaa kunnon monitoimikone. Teräsrungolla ja teräskulholla. Vaan mihinkäs se täällä mahtuisi, kun keittiön kaapit ovat jo valmiiksi ihan täynnä :-/ Täytyy toistaiseksi tyytyä tekemään taikina tavalliseen kulhoon tavallisella taikinakoukullisella vatkaimella. Niin kuin tänäänkin. (Työn alla, toisin sanoen kohoamassa on boston-pullataikina, nam.)

Uuden imurin sain vähän aikaa sitten, ja sitä onkin tullut ahkerasti käytettyä. Täytyy muuten taas tänään käyttää, kun lasten kengissä ja vaatteissa tulee päivittäin suunnilleen kilo hiekkaa ja pikkukiviä sisälle. (Mikä kumma siinä muuten on, että aina on taskut täynnä hiekkaa? Beats me.) Jos joskus asun omakotitalossa - ja jos se on vielä itse rakennettu - niin silloin haluan ehdottomasti keskuspölynimurin. Se on kiva :) Lapsuudenkodissani on sellainen.

Haluaisin myös vaatehuoneen. En sellaista pientä luukkua, vaan ihan kunnollisen, vaatetankoineen ja hyllyineen. Olisi ainakin jokin paikka mm. talvivaatteille kesällä sekä niille vaatelaatikoille täynnä lastenvaatteita. Nyt nuo ovat verkkokomerossa, jonne pitäisi viedä muutakin tavaraa. Vaatehuoneessa voisi myös pitää siivoustavaroita. Nykyinen keittiössä sijaitseva siivouskaappi on ihan susi. Sanon vain.

Oma sauna olisi myös pop. Tällä hetkellä meillä on saunavuoro taloyhtiön saunasta. Sinne on sama matka kuin pyykkitupaankin. Ja vuoro on 45min pitkä - ja jostain syystä me aina unohdamme sen. Kuten eilen illalla. Tykkään saunoa, mutta kellon kanssa se ahdistaa. Olisi ihanaa, jos voisi vain puolen tunnin varoitusajalla päättää haluavansa mennä saunaan. Ja jos voisi saunassa käydä myös lasten mentyä nukkumaan. Näin meillä parisuhdetta hoidettaisiin :) Kun joskus asuntoa vaihdamme, emme edes harkitse sellaista, missä ei ole omaa saunaa.

Kokki olisi muuten myös kiva. Sellainen, joka tekisi ruuat valmiiksi kun tulen lasten kanssa pihalta sisälle syömään. Ja sellainen, joka myös siivoaisi keittiön ruokailun jälkeen. Ja sellainen, joka tekisi maistuvaa arkiruokaa, mutta hallitsisi myös juhlavan aterian salat. Minä voisin hoitaa leipomiset sillä monitoimikoneellani, mutta ruuan valmistaminen kyllä tökkii ja rankasti.

Olisikohan tässä aihetta kirjoittaa kirje itse Joulupukille?

 

Liikkarissa

Ilmoitin lapset Liikkariin (=liikuntaleikkikoulu). Saavat kerran viikossa ihan ohjatusti hyppiä, juosta ja remuta - ilman että mun täytyy olla vahtimassa :) Eilen oli toinen kerta. Tästä viikottaisesta harrastuksesta tullee koko perheen harrastus, sillä lapset ovat eri ryhmissä. Kuopuksen ryhmä (3-vuotiaat) on ensin, ja ollaan miehen kanssa sovittu, että hän on siellä mukana niin pitkään kuin on tarvis. Esikoisen ryhmä (4-5-vuotiaat) on sen jälkeen, ja sillä aikaa, kun mies on kuopuksen kanssa riehumassa, minä olen esikoisen kanssa odottamassa.

Eilinen puolen tunnin odotus meni hienosti. Ensin katsottiin ikkunanraosta kuopuksen liikkarituntia. Sen jälkeen luettiin pari lastenkirjaa ja sitten olikin jo aika vaihtaa vaatteet esikoiselle tämän omaa liikkarituntia varten. Esikoinen halusi olla tunnilla ilman isää, joten seuraava nelkytäviisminuuttinen vietettiin miehen ja kuopuksen kanssa kolmistaan. Minä luin "Kotilääkäriä" ja mies pelasi kuopuksen kanssa paria eri lautapeliä. Välillä kävivät kurkkaamassa ikkunasta, mitä esikoisen ryhmä liikkarissa puuhasi.

Kun liikkaritunti loppui, salista porhalsi ulos punaposkinen, tyytyväinen lapsi :) Taitaa tuo olla ihan rahanarvoinen juttu.

Seuraava koko perheen harrastus onkin sitten vuodenvaihteen jälkeen jälleen vauvauinti. Toteutusta pitänee tosin miettiä, sillä vauvauintiin varattu puolituntinen on näille kahdelle vanhemmalle koheltajalle aivan liian lyhyt aika. Yksi mietitty vaihtoehto on se, että minä menen ensin uimaan vauvan kanssa, ja kun vauvauinti loppuu ja normaali yleisöuinti alkaa, niin mies tulee altaaseen vanhempien lasten kanssa. Sitten minä istun kahviossa imettämässä (ja myöhemmin vauva liinassa nukkumassa) ja nautin rauhasta ja hiljaisuudesta, kun mies viettää aikaa altaassa muun porukan kanssa. Toista yhtä hyvää vaihtoehtoa ei ole vielä tullut mieleen. Onneksi tässä on vielä aikaa pohtia ja suunnitella.

 

Elämää noin viisivuotiaan kanssa

Tämä pienten lasten äitinä oleminen ei ainakaan ole tylsää. Jokainen päivä on erilainen, eikä koskaan tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun vielä vähän aikaa sitten kuopus, 2,5 vuotta, aiheutti harmaita hiuksia, niin nyt sitä tekee esikoinen, noin viisi vuotta. Muistelen samanlaisen kauden olleen parisen vuotta sitten. Tulevatko nämä parin vuoden välein? Onko jotain ikäkausiahdistusta ilmassa?

Vaikeimpia hetkiä ovat lähes kaikki siirtymiset: sängystä pukemaan, kotoa päiväkotiin, päiväkodista kotiin, leikkimästä syömään, ulkoa sisälle ja illalla nukkumaan. Yllättävää kyllä syömästä leikkimään ja sisältä ulos siirtymiset sujuvat kuin vettä vain.

Kun tässä eräänä iltana keskusteltiin asiasta, esikoisella oli ratkaisu valmiina: jos me aikuiset tekisimme kaiken mitä hän haluaa ja pyytää, niin silloin hän tekisi kaiken mitä me haluamme ja pyydämme. Just.

Tämä aamu oli taas yksi tapaus muiden joukossa. Mies lähti aikaisin töihin, ja minä hoidin lasten päiväkotiin viemisen. Esikoinen ei olisi halunnut lähteä kesken lastenohjelmien. Kerroin, että silloin ei saa aamupalaa, ja tulee nälkä. Kävin laittamassa television kiinni ja pyysin lasta siirtymään eteiseen pukemaan kenkiä jalkaan. Kuopus oli jo eteisessä odottamassa. Kolmannen kehotuksen ja jälkeen (ja television sulkemisen jälkeen) ei esikoinen vieläkään ollut liikahtanut eteisen suuntaan. Minä siis kävin hänet hakemassa kädestä pitäen eteiseen. Kenkien pukeminen kesti tooooodella kauan, ja minulla ärsytystaso vain nousi. Kun vihdoin päästiin ovesta rappuun, esikoinen jämähti niille sijoilleen. Kun kävely ei luonnistunut useammankaan kehotuksen jälkeen, jälleen mentiin käsi kädessä. Pyörä olisi pitänyt ottaa mukaan, mutta kieltäydyin siitä ehdottomasti. Sitten se autoon meno, huh. Jälleen yksi operaatio enemmän. Autossa päiväkodille ajaessamme esikoinen sanoi haluavansa pesäpalloräpylän. Hän aloitti vielä sen aika hienosti: "Sitten kun te ostatte mulle ikioman pesäpalloräpylän, niin sitten mä lupaan totella teitä." Minä vastasin, että mitään ei kannata pyytää, jos ei osaa käyttäytyä, koska mitään kivaa ei tapahdu, jos elämä on jatkuvaa venkoilua. Välillä kuulostan ihan rikkinäiseltä gramofonilta, kun joudun toistamaan sen tosiasian, että kitisemällä ja kiukuttelemalla ei saa mitä haluaa. Korkeintaan muut ihmiset vihaisiksi.

Kiristys ja uhkailu syövät naista, ja lisäksi menettävät uskottavuuttaan. Lahjontaan (tee-nyt-niin-kuin-äiti-pyytää-niin-saat-herkkuja) en taivu, eikä tekisi mielenikään.

Nyt mietin hiljaa mielessäni, johtuuko tämä iästä vai kenties siitä, että päiväkotielämä on lapsille niin rankkaa. Päiväkodissa ei kuulemma ole kuuntelemisen ja tottelemisen suhteen mitään ongelmia. No, kotona on sitäkin enemmän sitten, kiitos vain. Toisaalta, jos pitää kaiket päivät tsempata ja käyttäytyä, niin ei sitä ihan ympäri vuorokauden joka päivä jaksa. Ihan ymmärrettävää - kai. Olen kuitenkin edelleen sitä mieltä, että ilmapiiri kotonakin olisi hieman mukavampi ja leppoisampi, jos ei tarvitsisi asioista sanoa miljoonaa kertaa ja lopuksi sitten kuitenkin hermostua, ennen kuin mitään tapahtuu. Toivon sydämestäni, etten ole yksin tässä tilanteessa...

 

Diagnoosi: laiskamato

Mieletöntä, miten toisena päivänä virtaa riittää vaikka mihin, kun sitten toisena päivänä ei jaksa edes istua. Olen hämmästynyt.

Eilen hääräsin koko päivän, kuten kerroinkin. Tälle päivälle olin suunnitellut mm. lastenhuoneen sohvan verhoilun päättämistä, omenoiden hilloamista, lakanoiden mankeloimista ja äitiysfarkkujen ompelua (kun niitä vielä ehtisi käyttää muutaman viikon). Aamulla oli lääkärineuvola, ja kun kävely kotiin oli niin vaivalloista (nämä pirun liitoskivut jälleen vaivaavat), kävikin niin, etten ole tehnyt yhtäkään noista edellämainituista askareista - enkä oikein mitään muutakaan. Kun ei jaksa, niin ei jaksa.

No, onpa jotain tekemistä huomiselle sitten ;) Eikä työ tekemällä lopu, niinhän se vanha kansakin jo tiesi. Sisustaminen on edelleen vaiheessa, kun seinät ovat vieläkin ihan paljaat. Toisaalta, miehen kanssa ollaan puhuttu, että samaa määrää kuvia/tauluja ei seinille enää ripustettaisi. Mieletön pinkka valokuvia odottaa edelleen pääsyä kansioihin - tosin jos odotusta on kestänyt jo nelisen vuotta, mitä pari viikkoa on sen rinnalla? Makkariin siirretty kirjahyllyn pätkä kaikkine koulupapereineen pitäisi siivota. Neuleita on "valmiina" iso läjä, mutta ne pitäisi vielä koota. Inhoan neuleen saumojen ompelua! Vaatekaapit lastenhuoneessa on siivoamatta ja vauvan vaatteet katsomatta. Toisaalta, onhan tässä vielä aikaa...

Mitään ei huvittaisi tehdä. Jo vessassa käynti tuntuu juuri tänään ylivoimaiselta ponnistukselta. Pakko kuitenkin mennä, sillä pyykin pesu ei huvita senkään vertaa ;)

 

Iisakin kirkko

Tässä taannoin kerroin saaneeni valmiiksi oman "Iisakin kirkkoni". En ole muuttamassa tätä käsityöaiheiseksi blogiksi, mutta nyt tekee mieli esitellä tämä suurtyö :)

 

TADAA!!

 

 

Kuvassa näkyy virkattu verhokappa. Pituutta kapalla 3,5m ja leveyttä 30-35cm. Ihan tarkkaan en enää muista. Lankana luonnonvalkoinen 6-säikeinen kalalanka ja koukku 1,5. Anoppi, joka kesälomallaan tykkää purjehtia, tilasi minulta tämän verhon Inkoon tilan päätalon alakertaan ikkunaan, josta on kaunis merinäköala. Tilaus tehtiin pääsiäisenä 2002, joten aika pitkään meni, ennen kuin homma oli valmis. Tällainen ruutuvirkkaus on helppoakin helpompaa, mutta toisaalta aika tylsää. Työ olikin aina se viimeinen, minkä käteeni otin, jos ei ollut muutakaan tekemistä.

Nuoruudessani tuli virkattua isoja töitä enemmänkin. Lapsuudenkodissa sänkyä koristaa täysimittainen päiväpeite ja sekä rippi- että ylioppilasjuhlien tarjoilu oli katettu pöydälle, jonka päälle oli levitetty  virkattu iso soikea pöytäliina.

Virkkaaminen on kivaa, ja muun muassa siksi tuli tässä kesällä ostettua myös uusi virkkausohjekirja: Virkkaa kesä kotiin. Nyt vain näyttäisi siltä, että aikaa on sen verran rajallisesti, ettei ehdi koukku kädessä kulua...

 

Hillottua

Hip hei, eka satsi omenahilloa tehty! Jostain nettisivulta luin, että 8 litraa omenoita olisi noin 4kg, joten puolitin ronskisti sen ämpärillisen omenoita. Aamulla kävin kaupassa ostamassa hillosokeria kaksi kiloa, yksi kilo per satsi. Eräältä toiselta nettisivulta sain vinkiksi laittaa hilloon 1rkl kanelia, 1tl neilikkaa ja 1tl inkivääriä. Tein siis jouluista omppuhilloa :) Kun hilloa sitten purkitin, niin pakko oli maistaa lusikallinen. Taivaallista!!! Kannatti käyttää aikaa omenoiden poimimiseen, rahtaamiseen, kuorimiseen ja pilkkomiseen ;)

Mitään käsitystä ei ollut, paljonko tuosta tulee valmista hilloa. Kuoritut ja pilkotut omenat mahtuivat hienosti viiden litran (?) kattilaan. Hilloa tuli vajaasta kattilallisesta neljä reilun puolen litran pönikkää. Eli yhteensä siis noin kahdesta kilosta omppuja sain hilloa reilut kaksi litraa.

Vielä ennen kuin lähden hakemaan lapsia päiväkodista, pyöräytän yhden omenapiirakan :) Sen lisäksi aloitan lastenhuoneen sohvan verhoilun ja hoidan pyykinpesun loppuun. Ah, Martat saisivat olla minusta ylpeitä :)

Sadonkorjuuta

Olen ihan selvästi tulossa vanhaksi - mitä se sitten ikinä tarkoittaakin.

Käytiin tänään päivävisiitillä maalla, siellä Inkoon lähellä. Anoppi on innokas viherpeukalo (kuten ymmärtääkseni oli äitinsäkin), ja näin syksyisin satoa myös tulee. Tällä kertaa keräsimme omenoita. Kottikärryllisen. Tarkoituksena on viedä lasti mehuasemalle. Viime vuonna tilan ompuista tehty mehu oli tavattoman herkullista. Tai näin muistelen: saimme kolme pullollista mehua, joista mies joi suurimman osan. Minä taisin saada lasillisen. Jos tänä vuonna saisin vähän enemmän maistiaisia...

Siinä omenoita kerätessämme (ja syödessämme) sanoin miehelle, että voisin vähän lajitella hedelmiä, jos vaikka kokeilisin tehdä omenahilloa. Mies innostui - ja nyt on minulla kymmenen litran ämpärillinen omenoita hilloamista odottamassa. Miten tämä liittyy vanhaksi tuloon? No siten, että ennen tätä syksyä minulle ei tullut mieleenkään a) marjojen keruu omaan pakastimeen ja b) omenoiden hilloaminen. Marjojen keruu sujui ihan luonnostaan, mutta tuota omenahillon valmistamista täytyy vähän ilmeisesti opiskella. Googlella löysin ihan pätevän kuuloisen "reseptin": omenat kypsennetään pehmeiksi ja soseutetaan pienen vesimäärän kera, sekaan sokeri, kiehautus (tai keittäminen - riippuu ihan siitä, missä menee aikaraja), sose purkkeihin ja pakastimeen. Anopin tekemiä hilloja olen käyttänyt leivonnaisissa. Boston-pullasta tulee vallan mainio, kun ennen rullaamista ja leikkaamista taikinalevyn "voitelee" omenahillolla. Nam. Korvapuustit tehtynä samaan tyyliin menevät todella hyvin myös kaupaksi. Hmm, pitäisiköhän huomenna sitten myös leipoa?

Lapset muuten osallistuivat vaihtelevasti omenoiden keruuseen. Esikoinen innostui puiden ravistelusta jopa niin paljon, että pariin puuhun kiipesi niitä ravistamaan. Kuopus tyytyi poimimaan omenoita maasta. Poimimisen lisäksi hän myös tykkäsi haukata omenasta palan. Useasta omenasta. No, mehussa haukkaamista tuskin edes huomaa :) Kun nyt vain saataisiin koko lasti omenoita sinne mehuasemalle. Pullot on kyllä pesty ja korkit keitetty. Jään odottamaan...

 

Tohtori Sykerö

Historiallista. Käytiin lasten kanssa sekä eilen että tänään uimassa. Eilen olin hallissa lasten kanssa yksin, tänään mieskin oli mukana. Eilen ehdittiin uida tunti, tänään vajaa kaksi. Eikä saunottu välillä. Eilen molemmat lapset uivat lastenaltaassa, sillä muuten en olisi kyennyt heitä vahtimaan. Onneksi lastenallas on kaksiosainen: syvä puoli esikoiselle ja matala kahluupuoli kuopukselle.  Tänään esikoinen oli lähes koko uintiajan hyppyaltaalla. Metrin ponnahduslaudalta hyppää jalat edellä veteen ja ui koiraa tikkaille - naama niin leveässä hymyssä ettei tosikaan. Mies seisoi altaan reunalla ja seurasi esikoisen vesi-iloittelua. Minä istuin lastenaltaan reunalla ja vastaavasti katsoin, kun kuopus otti tuosta märästä elementistä kaiken irti. Menee se päivä näinkin, ajattelin :)

Ennen uimareissua käytiin ostamassa lapsille uimalasit ja piipahdettiin myös pikaruokapaikassa syömässä. Lapsille tuntui riittävän ranskalaiset perunat ja limu. Aterian kylkiäisinä saivat molemmat DVD-elokuvat. Kyllä kaikenlaiset nostalgiset ajatukset tulivat mieleen, kun näin nimen kannessa: Tohtori Sykerö. Oli muuten yhteen aikaan lempilastenohjelmani :) Kun päästiin alkuillasta kotiin, halusivat lapset katsoa heti toisen Sykeröistä. Elokuvan kesto on passelit 23 minuuttia, ja juuri sen verran minulta meni kokata iltaruoka. Iltaruuan ja iltaulkoilun jälkeen (mies viimeisteli remonttia sisällä - nyt on kaikki valaisimet kiinni katossa, jee!) lapset katsoivat vielä sen toisen Sykerön. Minäkin istahdin sohvalle sitä katsomaan.

Lastenohjelmat ovat siitä jänniä, että etenkin osa niistä lyhyistä pätkistä, joita tulee Pikku Kakkosessa, ovat minulle tuttuja omasta lapsuudestani. Nalle Luppakorva, Matti ja Miisu (tuo verraton 70-lukulainen animaatio rautalankamusiikkeineen), HeikkoPeikko (tuli joskus keväällä), Lohikäärme Justus (se muovailuvahajuttu) ja Pelle Hermanni tulevat nyt ensimmäisenä mieleen. Sitten on tuo Tohtori Sykerö. Lapsuuteeni kuuluivat myös muistaakseni He-Man ja Nukkumatti, mutta niitä ei nykyään enää näe. Hauskaa tässä on se, että Pikku Kakkonen tulee sellaiseen aikaan, että vanhempanikin tykkäävät sitä katsoa :) Koskakohan alkavat Pätkiksen uusinnat? Disneyn piirretyt ovat suosikkejani - ja tuo nimenomainen Pätkis oli aina verraton syy ostaa samanniminen suklaapatukka ja syödä se hyvällä ruokahalulla ohjelman aikana ;)

P.S. Pallotuolille löytyi ostaja ja tuoli pääsi tänään uuteen kotiin! Aika tehokas tämä blogi :) Myynnissä olisi muuten myös Ikeasta vuonna 1998 ostettu kokovartalopeili. Mustat alumiinikehykset. Seisoo omilla jaloillaan, ts. tuki takana. Ollut varastossa viimeiset 4 vuotta tarpeettomana. Ei kukaan haluaisi/tarvitsisi...?

 

Hamsteri

On mukavasti mennyt melkein koko viikko sisustaessa ja tavaroita järjestäessä, eikä vielä edes ole lähellekään valmista. Käsittämätöntä, miten paljon sitä ympärilleen kerää tavaroita, jotka a) ovat ihan turhia ja b) vievät tuhottomasti tilaa.

Tänään mm. siivosin pari eteisen kaappia, ja niin vain sain kaksi muovikassillista UFF:ille. Toiseen laitoin mm. pipoja ja kaulaliinoja, joita ei ole tullut käytettyä noin kolmeen vuoteen ja toiseen suunnilleen yhtä kauan kaapissa lojuneita, ihan hyväkuntoisia kenkiä. Olisivathan nuo saattaneet kirpparillakin mennä, mutta juuri nyt ei ole mahdollisuutta lähteä kirpparille. Joten jotta ainakaan nuo turhat tavarat eivät jäisi tänne nurkkiin lojumaan ja aiheuttamaan harmia, pistin ne menemään paikkaan, josta joku niitä tarvitseva varmaan jotain löytää.

Kaappien siivous tuntuu kyllä olevan ikuisuusprojekti. Kun kuitenkaan kaikki kaapeissa oleva ei ole tarpeetonta. Mutta jos kaapit pursuavat, jotain pitää tehdä. Meillä tosin tämä kaappien siivous on kuin nousisi perse edellä puuhun - tai jotain. Jotta koko touhu olisi yhtään järkevää, pitäisi aloittaa siivousurakka autotallista. Sitten kun se on saatu siivottua (lue: tyhjennettyä turhasta roinasta), pitäisi siirtyä verkkokomeron siivoamiseen. Kun siellä on tehty sama kuin autotallissa, voisi viimein siirtyä siivoamaan näitä kaappeja. Näin tavara siirtyisi paremmin sinne, missä on tilaa. Nyt, kun aloitan kaapeista, en saa niistä ylimääräistä, mutta säilytykseen kelpaavaa roinaa sijoitettua minnekään muualle, kuin sinne samaan kaappiin. Niinpä tulee pyöriteltyä tavaroita käsissä ja mikään ei kuitenkaan muutu.

Kuka tulisi tyhjentämään meidän autotallin? Tai verkkovaraston?

 

Syksy

Näin sitten siirryttiin syksyyn. Ei tunnu missään - paitsi että aamuisten lämpötilojen perusteella pitänee kaapista kaivaa vähän lämpimämpiä vaatteita. Päiväkodissa monilla lapsilla on jo ihan kunnon syyskelin vaatteet: haalarit tai ainakin takki ja housut sekä pipo. Meidän lapset haluaisivat edelleen mennä viuhottaa sortseissa ja t-paidoissa. Tietenkin.

Huomasin tänään lähtiessäni viemään lapsia päivikseen, että pihassa kallion päällä kasvanut kuusi (se, missä on ihanat jouluvalot) on ihan ruskea latvastaan ja vähän muualtakin. Näinköhän tuo on nyt kuivunut kuuman ja sateettoman kesän jälkeen? Hassua, mutta heti mietin, mihin ihmeeseen talonmies nyt taloyhtiön jouluvalot ripustaa...

Nyt lasketun ajan lähestyessä on iskenyt päähän todella se, että kohta meitä on viisi. Tänne kyllä mahtuu ja autoon kanssa, mutta luonnollisesti lähestyvä synnytys on alkanut jännittää. Kun ei koskaan tiedä, mitä tapahtuu. Mielessä tietenkin on kuopuksen helppo syntymä, ja totta kai sitä toivoo, että tämäkin tulisi ulos ainakin yhtä helposti. Kuopus oli muuten tässä yhtenä päivänä päiviksessä kuulemma kovasti laittanut pikkuveljeä (nukkea) nukkumaan. :) Ja nyt on alkanut puhua vauvasta hänkin enemmän.

Syksy on kiva vuodenaika, vaikka pimeys jossain vaiheessa vähän tuppaa ahdistamaan. Kynttilät on onneksi keksitty (halogeenivaloista puhumattakaan), samoin kaakao ja Fazerin sininen. Eiköhän niillä pärjää ;)