Onpa noloa: olen ihan täysin unohtanut kuopuksen synttärit. Se virallinen päivä oli lauantaina 11.2., mutta koska sitä edeltävä viikko oli ollut niin kiireinen, emme kumpikaan miehen kanssa muistaneet ilmoittaa samana päivänä järjestettävistä juhlista sukulaisille. Anoppi pääsi kuitenkin "oikeana" päivänä käymään, mutta samalla kariutuivat haaveet siitä, että kerrankin olisi selvitty vain yksien juhlien järjestämisellä *huoh*
Aivan uskomattomalta tuntuu, että kuopus, tuo meidän perheen vauva, on jo kaksivuotias! Mihin ihmeeseen tämä aika on oikein mennyt? Vastahan tuo syntyi.
Tarkalleen ottaen se oli keskiviikkoaamu klo 6.56, kun hän päästi ensiparkaisunsa. Olin ollut nukkumassa kotona omassa sängyssä vielä vajaat kaksi tuntia aiemmin, joten jo syntymässään piisasi vauhtia (ja vauhdikkuus onkin jatkunut tähän päivään saakka - ja jos merkit pitävät paikkansa, niin tulee jatkumaan vielä pitkään :) ). Kyseessä oli oikea unelmasynnytys, jos sellaisia voi edes olla. Olin valmistautunut synnytykseen lukemalla yhdysvaltalaisen kätilön, Ina May Gaskinin kirjoittaman kirjan "Ina May's Guide to Childbirth", joten siltä osin kaikki oli erittäin selvää. Kun vähän jälkeen viisi aamulla sitten heräsin supistuksiin, jotka alkoivat heti tulla melko säännöllisesti ja erittäin napakkoina, valmistin pika pikaa itselleni arnica-coctailin (puolen litran pulloon vettä, jonne liuotin muistaakseni 2-4 homeopaattista arnica-helmeä, homeopaatin ohjeiden mukaan), kävin suihkussa ja aloin hörppäillä coctailistani. Mies heräsi aika pian tanssahteluuni ja päristelyyni (kirjassa kerrottiin, miten huulten päristely rentouttaa sekä kasvoja että alapäätä ja vie terän supistuksilta - ja ihan totta se oli), ja soitti ensin sairaalaan ja sitten äidilleni, joka oli lupautunut tulla esikoista hoitamaan synnytyksen ajaksi. Kuudelta oli pakko lähteä sairaalaan, ja koska äitini ei ollut vielä ehtinyt meille, mies kävi hakemassa alakerran rouvan meille valvomaan esikoisen unta (tämä kun oli nukkunut sikeästi koko ajan). Autossa olin takapenkillä kontillani, päristelin, ärisin ja murisin. Supistuksia ehti tulla n. 20 minuutin ajomatkalla kolme, joista viimeinen oli "pahin". Sairaalaan päästyämme pääsin heti tutkimushuoneeseen, jossa tanssini ja heilumiseni jatkui. Aina supistuksen tullen mies - kuten olimme sopineet - ravisteli takareisiäni (minä seisoin polvet hieman koukussa nojaten seinään tai vastaavaan). Isojen lihasryhmien ravistelu rentoutti sekä niitä että lantionpohjaa niin mukavasti, että supistukset eivät tuntuneet yhtä kovilta. Sisätutkimuksessa kätilö totesi minun olevan jo 8cm auki, ja kysyi, ponnistuttaako. Ei vielä silloin. Synnytyssaliin pääsimme klo 6.51. Heti sisälle astuttuani tuli tosi kova supistus, jonka aikana menivät lapsivedet. Mies, joka oli ollut tikkana takanani ravistelemassa takareisiäni, sai luonnollisesti vedet housuilleen :) Ehdin sanoa kätilölle, että nyt se tulee, jonka jälkeen kiipesin synnytyspöydälle kontilleni ja neljällä ponnistuksella pönkäsin vauvan ulos. Koko homma meni niin nopeasti, että mies ei ollut ehtinyt siirtyä paikaltaan minnekään (todennäköisesti ihmetteli vesiä housuillaan :D ), ja itse vauvan syntymää seurasi siten aitiopaikalta. Kuulemma näytti tosi hassulta, kun pää tuli esiin: vauvalla oli silmät auki ja hän näytti katsovan suoraan mieheen :)
Ei repeämiä eikä episiotomiaa, vaikka olikin vauhdikas synnytys. Epäilen suuresti, että ponnistusasento tässä auttoi. Kontillaan ponnistaminen kyllä hakkasi mennen tullen puoli-istuvassa asennossa ponnistamisen. Ei epäilystäkään. Siinä sitten vauvan syntymän jälkeen makoilin vauva rinnalla imemässä reilun tunnin. Sen jälkeen vauva mitattiin, punnittiin ja pestiin ja minä kävin suihkussa. Kun olimme sekä vauva että minä saaneet puhdasta vaatetta ylle (mies ei :) ), söimme salissa hyvillä mielin aamiaista. Minä olin ihan ihmeissäni synnytyksen nopeasta kulusta ja olin varma siitä, että näen unta. Ei ollut unta vaan ihan totta. Yhdeksältä mentiin sitten osastolle, ja mies lähti pian sen jälkeen töihin. Kehoitin käymään kodin kautta vaihtamassa housut :)
Kuopuksen kaksivuotissynttäreitä juhlitaan sukulaisten ja kummien kesken lauantaina. Päivä on samalla isoisäni syntymäpäivä. Kaksi kärpästä siis yhdellä iskulla. Tarjolla ei tule olemaan kermatäytekakkua, vaan jäätelökakku. Siitä kuopuskin tykkää, meidän kaksivuotias :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti